Kuvaus

Riikka Pulkkinen: VIERAS. 2012 Otava. 299-sivuinen sidottu kirja, lukematon, ehjä kansipaperi, itse kirja täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Vieras (2012) on kansainvälisen läpimurron tehneen kirjailijan henkeäsalpaava kertomus muukalaisuudesta, jota kannamme sisällämme. Seurakuntapastorina työskentelevä Maria jättää elämänsä ja matkustaa New Yorkiin. Vastuuntunto ja paontarve käyvät hänessä kiihkeää vuoropuhelua. Maria tutustuu naiseen, joka avaa hänelle oven tanssin maailmaan. Askel askeleelta hän uskaltaa pohtia mistä oikeastaan on kotoisin, pohjoisen pikkupitäjästäkö, jonka ahtaan uskonnollinen ilmapiiri oli tehdä hänet näkymättömäksi, vaiko jostain kauempaa. Lopulta Maria myös suostuu kääntämään katseensa sisimpäänsä. Mitä salaisuutta hän on kantanut mukanaan valtameren yli? Mitä pahaa tapahtui pienelle tytölle, joka yritti tehdä kotinsa Suomeen, tytölle jonka muumipäiväkirjaa Maria kantaa mukanaan? Romaanissa on tanssin levoton rytmi ja aamuyöllä palaavien muistojen tiheys. Riikka Pulkkinen käsittelee vierautta, uskontoa ja ruumiillisuutta yhtä aikaa älyllä ja kaikin aistein.

Riikka Pulkkinen (s. 1980 Tampere) kasvoi Oulussa ja kirjoitti ylioppilaaksi Kastellin urheilulukiosta. Hän aloitti kirjallisuuden opinnot Oulun yliopistossa, mutta siirtyi vuoden jälkeen opiskelemaan teoreettista filosofiaa ja yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistoon. Pulkkinen on kirjallisuutemme kiistattomia kärkinimiä. Jo esikoisromaani Raja (2006) herätti laajaa huomiota. Kansainväliseen tietoisuuteen Pulkkinen nousi romaanillaan Totta (2010), joka on julkaistu jo 17 maassa. Pulkkinen sai Kaarlen-palkinnon 2007 ja Laila Hirvisaaren rahaston apurahan 2007. Totta-romaani oli Finlandia-palkintoehdokkaana 2010. Teokset: Raja (2006), Totta (2010), Vieras (2012), Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (2014) ja Paras mahdollinen maailma (2016).

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 9 vrk 18 h 14 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

7 € Sulkeutuu 9 vrk 18 h 14 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.