Kuvaus

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

 

1. Matti Hälli: JÄÄT LÄHTEVÄT. 1969 K. J. Gummerus (viides painos). 197-sivuinen sidottu kirja, kannet ylipainettu, ehjä ja siisti (kannessa pieni tahra), ei merkintöjä.

Jäät lähtevät (1940) -romaanillaan Matti Hälli voitti ensimmäisen palkinnon K. J. Gummeruksen nuorisoromaanikilpailussa 1939. Seuraavana vuonna ilmestyessään teos saavutti loistavan arvostelumenestyksen ja se mainitaan jatkuvasti esimerkkinä, kun puhutaan hyvästä nuorisonkirjallisuudesta. Olosuhteet, arvostukset ja nuorison tavat ovat kolmessakymmenessä vuodessa ratkaisevasti muuttuneet. Mutta Hällin teos on edelleen taiteellisesti kestävää työtä. Se poikkeaa edukseen sodanedellisen nuorisonkirjallisuutemme yksipuolisen ulkonaisesta ihanteellisuudesta. Hällin teoksen kriittinen ihanteellisuus on syvemmällä, aidosti ihmisessä itsessään. Tämä ehkä selittää suosion, joka teoksella on sekä nuorison vapaan lukuharrastuksen kohteena että koulukäytössä. [1969]

Jäät lähtevät (1940) poikkesi aikansa poikakirjoista, koska se keskittyi seikkailujen sijasta päähenkilönsä psykologiseen kehitykseen. Pauli on äiditön, työläiskodissa kasvanut nuori, joka pohdiskelee elämää ja itseään. Tällainen poikatyyppi oli vielä tuntematon 1940-luvun suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. Aiheellaankin Jäät lähtevät ennakoi tulevaa: vammaisuutta alettiin nuortenkirjallisuudessa käsitellä enemmälti vasta 1960-luvulla. Pauli kamppailee katkeruutta, kateutta ja alemmuudentunnetta vastaan. Hänen kaverinsa Aarne Saari oli tönäissyt hänet koskeen ja hänen toinen jalkansa oli halvaantunut. Pauli kompensoi vajavuutensa koulumenestyksellä – hän on luokkansa priimus – mutta todellinen voitto ahdistuksesta tulee vasta kun välit Aarnen kanssa on saatettu kuntoon. Sarakosken jäiden lähtö kehystää henkisten patoutumien avautumista. Paulissa ja Saramaan kauppalassa on paljon aineksia Hällin lapsuudesta ja nuoruudesta Oulussa. Nuoruus kluuttilippaassa (1947) -muistelmassaan Hälli kertoo: "Useimman ihmisen ensimmäinen kirja on tietysti omaelämäkerrallinen: minulla oli käytettävissäni silloisen Oulun kaikki vehmaat muistot ja lisäksi täti-vainajassani erinomainen vanhankansan henkilöhahmo. (...) Ja minulla oli myös oma itseni. Jostakin syystä, kai muistellen omaa sairauksien kanssa taistellessa kulunutta kouluaikaani, tein itseni peilikuvasta ramman ja hiukan katkeran." Paikallislehti Kaiussa romaani esiteltiin Oulu-aiheisena teoksena, "kauniina lisänä" V. A. Koskenniemen, Arvi Järventauksen ja muiden oululaiskirjailijoiden kotiseutukuvauksiin: "Oululaisen ei tarvitse lukea kirjaa monta sivua, ennenkuin hän tuntee turvallisesti olevansa kotoisella maaperällä, tarkemmin sanoen Tuirassa, Merikosken kohinan ulottuvilla. Kepeän naamion takaa lienee kirjailijan luvalla helppo löytää oikea koulukin, jossa Pauli Erjaman henkinen minuus syntyy ja kehittyy."

Matti Hälli (alk. Häll, 1913 Oulu - 1988 Oulu) kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1933, minkä jälkeen hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa. Sota, tilapäiset ansiotytöt sekä kirjailijanura pitkittivät akateemisia opintoja. Hälli valmistui yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi vuonna 1952 ja filosofian maisteriksi 1970 pääaineenaan estetiikka ja nykyiskansain kirjallisuus. Hälli käytti ensimmäisissä kirjoituksissaan kirjoittajanimeä M. Paasi (häll = 'paasi'). 1930-luvulta lähtien hänen kertomuksiaan ilmestyi mm. Jännityslukemisto-, Seikkailukertomuksia- ja Yllätyslukemisto-lehdissä. Ensimmäinen romaani, poikien seikkailukertomus Dynamiittimiehet, ilmestyi 1938 ja palkittu nuortenromaani Jäät lähtevät 1940. Hällin kirjoitti romaanien ja novellikokoelmien ohella kolme dekkaria: Lepakkoarvoitus (1939),  Sopimatonta kuolla yliopistolla (1943) ja Murha meren rannalla (1943). Hällin läpimurtoteos on rakkausromaani Suopursu kukkii (1943). Sen pohjalta Toivo Särkkä käsikirjoitti ja ohjasi samannimisen elokuvan 1947. Romaanin Oi aika sä entinen (1942) pohjalta valmistui elokuva Oi, aika vanha, kultainen  jo 1942. Novellikokoelmat Ystävämme Andersson (1945) ja Vanha mukava Andersson (1946) kertovat taiteilijoiden ja ylioppilaiden ystäväpiiristä, jota paimentaa ystävällinen vahtimestari Andersson. 1950- ja 1960-luvuilla Hälli kirjoitti kaksi ensimmäistä trilogiasarjaansa; Oulu-trilogia (Valkea kaupunki, Lassinkallio ja Kosken kuuluvissa) ja Hailuoto-trilogia (Isä Jumalan ilveilijä, Ruottinojan aurinko ja Meri-Heikin perintö). 1970-luvulla ilmestyi suosituin trilogiasarja Juurikorven elämästä (Täällä Juurikorvessa, Morsiamenkädestä ja puhuvasta ovenrivasta ja Juurikorven elämänmenosta). Juurikorpi oli meren tuntumassa sijaitseva pikkukylä, jossa vanhat elämäntavat ja kansanviisaus olivat vielä kunniassa.

 

2. Timo Pusa: MÄ NÄIN SINUT ENSIN. Päällys: Markko Taina. 1991 Tammi. 137-sivuinen sidottu kirja, lukematon, kansipaperissa joku pieni repeämä, itse kirja täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Mä näin sinut ensin (1991) on Timo Pusan ensimmäinen nuortenromaani. Kaikki alkoi mitättömästä riidasta, jota Minna ja Aleksi eivät saa heti sovituksi. Aleksi lähtee kavereiden kanssa ulos. He juhlivat ja hortoilevat kaupungilla, kunnes joku hyökkää Aleksin kimppuun ja syntyy tappelu. Tämä välikohtaus muuttaa kaiken. Epätietoisuus seurauksista kaivaa Aleksin mieltä ja hänen suhdettaan Minnaan. Mä näin sinut ensin on tarkkavaistoinen ja lämmin kuvaus kahden nuoren kasvusta ja rakkaudesta sekä isän ja tyttären elämästä keskenään.

Timo Pusa (1951 Kotka – 1996 Kotka) kuvaa realistisesti rannikkokaupungin ihmisten ja erityisesti merimiesten elämää. Teoksille on ominaista syvä ymmärtämys vähäosaisia ihmisiä kohtaan. Vaikka hän aloitti kirjailijanuransa kahdella runokokoelmalla, hänen läpimurtoteoksekseen tuli romaani Tatuoitu sydän, joka kertoo nuoresta merimiehestä. Pusa lähti itse merille viisitoistavuotiaana ja seilasi noin viisi vuotta muun muassa tankkereissa. Hän asui Kotkassa. Timo Pusa on julkaissut proosateokset Opporits ja muita novelleja (1982), Tuomas ja poika (1986), Tatuoitu sydän (1988), Ilona täällä (1990), Mä näin sut ensin (1991), Tähtien kanveesi (1991), Onnen ruuma (1992), Taivas heiluu (1992) ja Barentsilta tuulee (1994) sekä runokokoelmat Tuulessa hymyilevä puu (1978), Yövuoro (1979) ja Yhä hymyilevät puut (1996).

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 72 vrk 12 h 16 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

7 € Sulkeutuu 72 vrk 12 h 16 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.