Kuvaus

Huuto-/ostohinta y h d e s t ä kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

1. Aila Meriluoto: KOTIMAA KUIN MIES. Päällys: Seija Kirkkala. 1977 Femi Suuri naistenkerho. 183-sivuinen sidottu kirja, kansipaperissa pieniä repeämiä, kannen ja esilehden välinen tyhjä lehti revitty irti, muuten kirja on täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Kotimaa kuin mies (1977) on kertomus Elinasta, joka sai alkunsa vahingossa, keväisessä Kaivopuistossa, kun oli Elinan sokean äidin näkemisen päivä. Äidille ja sokealle isäpuolelle Elina oli häiritsevä ja vieras, mutta kaikki muut pitivät hänestä: hän oli vakava ja lahjakas lapsi. Touhukas ja iloinen pikkusisko Helinä oli äidin suosikki. Elina eli lapsuuttaan Helsingissä sokeainmyymälän yläpuolella, kunnes ensimmäiset pommit putosivat. Tytöt lähetettiin sotalapsina Ruotsiin. Vakava ja aikuistuva Elina joutui kiertämään perheestä toiseen ja välillä Suomeenkin. Puolittain unessa Elina elää elämäänsä, kohtaa pommien ujeltaessa Suomessa nuoren sotilaan ja alkaa odottaa lasta. Sodan loputtua ruotsalainen perhe, jossa Elina oli viimeksi ollut, kutsuu tytön ja pikku Matin takaisin Ruotsiin. Ja sinne Elina sitten jää. Kun Elinan lapset Matti ja Tarina ovat aikuistuneet, on hänellä ollut aikaa opiskella ja löytää paikkansa ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Mutta juuriaan Elina ei löydä: hän etsii niitä Suomesta kiihkeällä pakomatkallaan, hän etsii niitä Ruotsista ja näiden kahden maan välillä keinuessaan matkalla maasta toiseen. Kun omat ongelmat eivät selviä, Elina paneutuu yleisiin asioihin, alkaa tehdä poliittista työtä. Ja lopulta mikään ei enää varsinaisesti viillä häntä. Mikään ei oikeastaan merkitse mitään. Paitsi jokin... Elinan tarina on kerrottu hyvin runollisesti ja persoonallisesti, kuitenkin siinä on jotain joka koskettaa kaikkia naisia, ei vain sotalapsia.

Aila Meriluoto-Paakkanen (1924 Pieksämäki - 2019 Helsinki) oli runoilija, kirjailija ja suomentaja. Hän valmistui ylioppilaaksi Pieksämäen yhteiskoulusta 1943. Esikoisteos, runokokoelma Lasimaalaus, ilmestyi 1946. Vuonna 1948 solmittu avioliitto kirjailija Lauri Viidan kanssa kesti kahdeksan vuotta. Avioeron jälkeen 1962 Meriluoto muutti neljän lapsensa kanssa Ruotsiin, jossa perhe asui Lapissa Niilivaarassa 1962–64. Ruotsissa syntyi proosan ja käännösten lisäksi neljä runokokoelmaa. Kahdessa ensimmäisessä, kokoelmissa Asumattomiin (1963) ja Tuoddaris (1965), siirtyminen toiseen kieli- ja kulttuuripiiriin ei vielä näy selvästi, ja niissä voimakkaimpia ovat Lapin luonnosta ammentavat runot. Ne ovat runokieleltään jo modernimpia kuin kaksi ensimmäistä kokoelmaa. Meriluoto tunsi näivettyvänsä pohjoisen yksinäisyydessä ja muutti Enköpingiin, josta saattoi matkustaa Göteborgiin ja muihin suurempiin kaupunkeihin kirjallisiin tapahtumiin. Meriluoto teki Ruotsissa asuessaan paljon käännöstöitä. Hän halusi kirjoittaa suomeksi, ettei menettäisi suomalaista identiteettiään. Todellinen syväsukellus ruotsin kieleen oli Nobel-kirjailija Harry Martinsonin Aniaran suomentaminen (1963). Ruotsissa Meriluoto kirjoitti ensimmäisen proosateoksensa Peter-Peter (1971); Meriluodon myöhemmin ilmestynyt päiväkirjateos paljastaa, että romaanin päähenkilöt ovat hän itse ja kirjailija-lääkäri Mart Sarneti. Meriluoto palasi Suomeen 1974. Kustantajan pyynnöstä hän kirjoitti elämäkertateoksen Lauri Viita, legenda jo eläessään (1974). Teoksessaan Lasimaalauksen läpi: Päiväkirja vuosilta 1944–47 (1986) Meriluoto kuvaa runoilijaminänsä kehitystä ja elämänkokemusten heijastumista runoissa. Vaarallista kokea: Päiväkirja vuosilta 1953–1975 (1996) –teoksessaan hän tietoisesti tekee yksityiselämänsä julkiseksi. Muistelmateos Mekko meni taululle (2001) kertoo lapsuudesta Pieksämäellä ja sodanaikaisia kokemuksia opiskelijatyttönä Helsingin pommituksissa. Anna-Liisa Haavikon toimittamana ilmestyi Tältä kohtaa: Päiväkirja vuosilta 1975–2004 (2010). Päiväkirjat ovat dokumentteja naiseudesta ja kirjoittamisesta, ja ne ovat tekstiltään kaunista ja suorasukaista proosaa.

2. Paavo Rintala: RIKAS JA KÖYHÄ. 1972 Suuri Suomalainen Kirjakerho. 250-sivuinen sidottu kirja, kansipaperissa tarran jälkeä (ks. kuva), itse kirja ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Rikas ja köyhä (1956) on Paavo Rintalan toinen romaani; hän sai teoksesta ensimmäisen kirjallisuuden valtionpalkintonsa. Romaanissa, joka perustuu aineksiltaan vankkaan, täyteläiseen realismiin noudattelematta kuitenkaan kertomakirjallisuuden tavanomaisia latuja, Rintala pohtii rehellisesti ja rohkeasti oman sukupolvensa ongelmia. Romaanin tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1951–52. Kirjan päähenkilöllä, oululaisella Aadolf Ruotaistenmäellä on monia yhtymäkohtia kirjailijan omaan elämään: sotaorpous, vaatimaton koti Oulun Raksilassa, nuoruuden lestadiolaisuus, läheinen suhde kirjallisuuteen ja kirjastoon. ”Köyhä” Aadolf Ruotaistenmäki on kasvanut Oulussa ja tehnyt maalarintöitä poikasesta alkaen. Aikuisiässä hän on muuttanut Helsinkiin perustaakseen turkisvärjäämön ja nahkurinliikkeen. Pääkaupungissa vaurastunut lapsuuden toveri Hakuri – romaanin "rikas" – käyttää taloudellisessa ahdingossa elävää Aadolfia hyväkseen ja ostaa halvalla hänen liikkeensä. Kolmas keskeinen henkilö on Aadolfin vaimo Hilma, joka saa myös kärsiä häikäilemättömän Hakurin toimista, koska "Hakuri ei tee eroa ihmisen ja tavaran välillä".

Paavo Rintala (1930 Viipuri – 1999 Kirkkonummi) lähti syntymäkaupungistaan Viipurista äitinsä kanssa talvisodan alta evakkoon Ouluun. Hän pääsi ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1951 ja opiskeli varusmiespalveluksen jälkeen Helsingin yliopistossa teologiaa, kirjallisuutta ja valtiotieteitä. Esikoisromaania Kuolleiden evankeliumi (1954) seurasivat Rikas ja köyhä (1955), Lakko (1956) ja Pojat (1958), jonka pohjalta Mikko Niskanen ohjasi samannimisen elokuvan 1962. Seuraavana vuonna valmistui Niskasen elokuva Sissit, joka pohjautuu Rintalan romaaniin Sissiluutnantti (1963). Rintalan viimeiseksi romaaniksi jäi Faustus (1996). Rintala pohtii kirjoissaan suuria perusasioita: totuutta, pyhyyttä, kauneutta. Ensimmäisissä kirjoissa korostuu uskonnollinen pohdiskelu. Rintala sai kirjallisuuden valtionpalkinnon 1956, 1963, 1966, 1972, 1973 ja 1992 sekä Runeberg-palkinnon 1994. Paavo Rintala toimi Suomen rauhanpuolustajien puheenjohtajana 1969–84.