Kuvaus

Ilmi Sihvonen: RUUMISRÄÄHKÄ JA MUITA VALITUKSIA. Toimittanut Paula Rantamaa. Kuvittanut Mirja Karisto. 1995 Kopi-Jyvä Oy. 133-sivuinen nidottu (pahvikantinen) kirja, lukematon, täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.
 
Ruumisräähkä ja muita valituksia (1995) sisältää Ilmi Sihvosen pakinoita vuosilta 1951–94. Toimittaja Paula Rantamaa on sijoittanut tekstit osastoihin teemoittain. Kirjan käyttökelpoisuutta lisää tieto kunkin pakinan ilmestymispäivästä, foorumista ja nimimerkistä.
 
”Isillä oli ennen vanhaan myös remmi. Ei kuitenkaan suinkaan kaikilla, eivätkä kaikki sitä käyttäneet, vaikka heillä olisi sellainen ollutkin. He olivat hyviä isiä: Hän vain nosti katseensa päivän lehden yli ja korkeintaan murahti. Silloin telmivä joukko tiesi olla hiljaa. – Mutta vieras hän oli, ei siitä mihinkään päästä.
Tänä päivänä isä onkin iskä. Tähän nimitykseen on vaikea tottua. Tämä iskä on kuitenkin paremminkin kaveri, kuin tuo entisaikojen auktoriteetti.” [Yksityistä myötätuntoa isälle, Kansan Lehti 1990)

”Meneillään olevan Vanhusten viikon teemana on ”turvallisuus tavaksi”. – Siinä onkin teemaa kerrakseen, sillä mitä meitä vanhoja auttavat kakkukahvit ja koreat sanat, jos perusturvallisuus puuttuu. Paradoksiksi voisi sanoa tilannetta, jossa ne, jotka ovat aikanaan olleet jakamassa turvallisuutta muille, ovat ikäännyttyään sitä vailla. Tämä turvattomuus ei aina välttämättä näy ulospäin, sillä siitä ei passaa puhua ääneen.” [Lahtiska, Vastin 9.10.1986]
 
 Ilmi Sihvonen (s. 1915 Oulu) on käynyt kauppakoulun ja ansainnut leipänsä toimistotyöntekijänä. Hän on asunut Jyväskylässä. Tärkeitä harrastuksia olivat teatteri, matkailu ja kirjoittaminen. Ilmi Sihvonen on julkaissut lehdissä pakinoita nimimerkeillä Meijän äiti (Työn Voima 1951–), Lissu (Suomen Sosialidemokraatti 1952), Lissukka (Kuluttajain lehti 1954), Lahtiska (Kansan Lehti 1979 ja Vastin 1981), Ippa (Keski-Suomen Viikko), lisäksi pakinoita Väen Sanomissa 1978 ja Kulttuurilehti Vanassa 1979. Ilmi Sihvosen kantaaottavia kolumneja sekä elokuva-, teatteri- ja kirjallisuusarvosteluja on vuosien varrella julkaistu eri lehdissä. Ilmi Sihvonen on julkaissut seminaarityön Ajatuksia, havaintoja ja kokemuksia ikääntyneiden leskiäitien elämästä (1992 Jyväskylän ikääntyvien yliopisto). Pakinakokoelmassa Ruumisräähkä ja muita valituksia (1995) on pakinoita viiden vuosikymmenen ajalta. Lisäksi Sihvosen tuotantoa on julkaistu useissa antologioissa.
 
Ilmi Sihvosen pakinoitsijanimimerkit poikkeavat toisistaan. 1950-luvun Meijän äiti ja Lissu kirjoittivat enimmäkseen lasten touhuista. Ensimmäisestä pakinasta lähtien Sihvonen on naseva, taitava ja valmis kirjoittaja, vaikka saikin kosolti kirjoittajakoulutusta vasta nelisenkymmentä vuotta myöhemmin. Lahtiskan ja Ilmi Sihvosen nimellä olevat pakinat havainnollistavat maailman muuttumista vuosikymmenestä toiseen. Jyväskylän asioita käsittelevissä pakinoissa Sihvonen painottaa pyrkimystä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja ihmisten yhdenvertaisuuteen; pakinat työstä ja työttömyydestä, mediasta ja vanhusten kohtelusta ovat poikkeuksetta tasokkaita. Sihvonen on pakinoissaan kuvannut arkipäivää, vanhenemista ja yhteiskunnan muuttumista 50 vuoden ajalta tavallisen ihmisen näkökulmasta.

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 58 vrk 3 h 16 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5 € Sulkeutuu 58 vrk 3 h 16 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.