Heikki Palmu: AGITAATTORIN VIRKA. Sidottu kirja 1975 Otava

Heikki Palmu: AGITAATTORIN VIRKA: KRONIKKA. 1975 Otava. 282-sivuinen sidottu kirja, kansipaperissa vähän kulumaa, kannen ja esilehden välisen tyhjän lehden yläreunasta leikattu puolen sentin siivu, itse kirja ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Agitaattorin virka: Kronikka (1975) tarkastelee 1900-luvun alkupuolen Suomea kristillisen työväenliiton näkökulmasta. Heikki Palmu oli tehnyt pro gradu -työnsä 1900-luvun alun uskonnollisesta vasemmistoradikaalista Antti Kaarnesta; sen pohjalta hän työsti romaanin odottaessaan Oulussa pappisvihkimystä. Dokumenttimateriaaliin perustuva romaani kertoo agitaattori Antti Karlssonin, sittemmin Kaarneen tarinan vuosisadan alun Suomessa. Kaarne oli mukana perustamassa vuonna 1906 kristillisiä työväenyhdistyksiä. Niiden pohjalta perustettiin Suomen Kristillisen Työväen Liitto, jonka puheenjohtajaksi Kaarne valittiin. Alkuinnostus uuteen aatteeseen on suuri. Liitto saa jopa kaksi edustajaa valtiopäiville. Antti Kaarne on täynnä innostusta ja toimintatarmoa. Uupumatta hän kiertää ympäri maata, perustaa uusia yhdistyksiä ja agitoi kristillisen työväenliiton aatetta. Vastustus on myös kovaa, sillä sekä porvarit että sosialistit katsovat liiton saaman kannatuksen olevan heiltä pois. Ensimmäiseen maailmansotaan asti liiton kannatus nousee. Sodan jälkeen kuitenkin epävakaat ajat, sisäiset ristiriidat ja linjaerimielisyydet vapisuttavat liittoa ja kansalaissodan jälkeen kannatus on laskenut miltei olemattomiin. Kaarne joutuu luopumaan puheenjohtajuudesta. Hänen aikansa agitaattorina on ohi. Palmun kirja on erittäin tunnollinen ja rehellinen kuvaus, joka kertoo paljon menneestä ajasta ja sitä kautta myös nykyisestä: politiikan ja aatteiden kuviot eivät sittenkään ole kovin paljon muuttuneet vuosikymmenten aikana.

Antti Kaarne (vuoteen 1906 Karlsson, 1875 Messukylä – 1924 Turku) työskenteli 1800-luvun lopulla koneenkäyttäjänä ja -asettajana Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. 1900-luvun alkupuolella hän toimi Kristillisen työväenliiton johtotehtävissä ja vuodesta 1912 alkaen pienviljelijänä Piikkiössä. Hänet valittiin Suomen Kristillisen työväenliiton edustajaksi eduskuntaan 1908. Sisällissodan jälkeen radikalisoitunut Kaarne siirtyi Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen riveihin ja nousi sen listalta takaisin eduskuntaan 1922.

Heikki Palmu (s. 1946 Kalanti) pääsi ylioppilaaksi Uudenkaupungin yhteislyseosta 1967 ja valmistui teologian kandidatiksi Helsingin yliopistosta 1974. Hänet vihittiin papiksi Oulussa 1974. Palmu toimi korkeakoulupastorina Oulussa 1974–1979, kirkkoherrana Suomenniemellä 1979–1986 ja sairaalapappina Uudenkaupungin seurakunnassa 1986-1993 sekä 1993–2000 Saksassa asuvien suomalaisten pappina Münchenissä, Stuttgartissa ja Nürnbergissä. Viimeksi hän on toiminut työnohjaajana ja työyhteisökouluttajana Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä 2000–2011. Vuoden 2012 alusta hän on ollut vapaa kirjailija. Palmu on toiminut myös Ydin-lehden toimitussihteerinä ja Etsijä-lehden päätoimittajana. Lisäksi hän kirjoittanut kolumneja Turun Ylioppilaslehteen, Oulun Ylioppilaslehteen, Kotimaa-lehteen ja Uudenkaupungin Sanomiin. Heikki Palmu on julkaissut useita romaaneita ja muita teoksia sekä kuunnelmia, minkä lisäksi hänen tekstejään ja runojaan on julkaistu myös erilaisissa antologioissa. Esikoisteos Harmaa päiväkirja: Kuvia Suomen puolustuslaitoksesta (1969) sai Eino Leino -palkinnon. Muita teoksia: Häiriö: Koulukirja (1970), Profeetat puhuvat yhä: Julistaako kirkko sorretuille vapautusta? (1974), Agitaattorin virka: Kronikka (1975), Näen monet kasvot: Romaani (1980), Onni tulee eläen (1982, 1992), Elävän leivän pöytä (1985), Toisen puolueen mies: Romaani (1990), Rukous on silta: Ulkosuomalaisen rukouskirja (2002; toim.), Silmän kamera: Romaani (2002), Panssariniitty: Ulkosuomalaisen päiväkirja (2008), Suomen kirkon tulevaisuus? Kipukohtia, ongelmia ja mahdollisuuksia (2010), Oulusa koulusa: 60-lukulaisen muistelmat (2016).