Anu Kaipainen: KELLOMORSIAN tai POIMISIN HELIÄT HIEKAT

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

1. Anu Kaipainen: KELLOMORSIAN. 1978 Suusi Suomalainen Kirjakerho. 288-sivuinen sidottu kirja, lukematon, ehjä kansipaperi, itse kirja täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Kellomorsian (1977) on nykyaikainen ihmetarina, kuvitelma siitä miten Johanna Liimataisen kaltaiselle maailman avoimesti ottavalle ihmiselle käy. Pohjimmiltaan se on hätähuuto hengen puolesta: luovuuden ja vilpittömyyden puolustus. Johanna Liimatainen on aivan tavallinen ihminen K:n kaupungista – työhönsä kyllästynyt musiikinopettaja, naimaton, kaino ja vaatimaton. Johannalle tapahtui merkillinen asia: Yhtenä kesäiltana hänen vatsaansa ilmestyi ilmiselvä kellon jälki. Siinä se vihoitteli violetinkarvaisena, tikitti ja soikin joskus. Ääni, vai mikä se oli, antoi Johannalle tehtävän: Paranna laululla maailma, vapauta ihmisen sisäinen kauneus. Ja taas tapahtui ihme. Kainosta, vaatimattomasta musiikinopettajasta tuli maankuulu kuoronjohtaja ja paljon muutakin. Skandaalihan siitä syntyi. Tapahtumaa jos jonkinlaista sikisi Johannan ja kellonjäljen ympärille. Naurettiin ja pilkattiin, paheksuttiin ja uskottiin, palvottiin ja ennen kaikkea markkinoitiin…

2. Anu Kaipainen: POIMISIN HELIÄT HIEKAT. 1980 WSOY (viides painos). 289-sivuinen sidottu kirja, kansipaperissa pientä kulumaa (ks. kuva), itse kirja ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Poimisin heliät hiekat (1979) on alaotsakkeensa mukaan "tarvittavin paikoin kirjallisen vapauden kuvittama kertomus Larin Parasken uskomattomasta elämästä". Teos kertoo elävästi vuonna 1904 kuolleesta Larin Paraskesta, runonlaulajasta. Se on kuvaus ylivoimaisen lahjakkaasta ja väkevästä karjalaisesta kansannaisesta, jolle elämästä iltapuolella suotiin tilaisuus viettää muutamia vuosia vertaistensa taiteilijoiden – Sibeliuksen, Edelfeltin, Järnefeltin – seurassa karelianismin juhlapidoissa. "– kaikessa koruttomuudessaan melkein uskomaton tarina naisesta, akasta, luovasta ihmisestä. Se kouraisee ja lämmittää enemmän kuin sadat sotasankaritarinat" (Kaleva).

Larin Paraske (Paraskeva Nikitina, 1833 Lempaala, Pohjois-Inkeri – 1904 Metsäpirtti, Viipurin lääni) avioitui 20-vuotiaana ja muutti Inkeristä Karjalan kannakselle. Miehensä kotitalon mukaan häntä alettiin kutsua Larilan eli Larin Paraskeksi. Hän oli suomalaisen kansanrunouden keskeinen hahmo, jonka mittava runoaineisto kuuluu karjalaisen kulttuurin korvaamattoman arvokkaisiin lähteisiin. Parasken runoihin kuului mm. sananlaskuja, itkuvirsiä ja arvoituksia. Häneltä tallennetut yli 32 000 säettä on suurin yhdeltä laulajalta kerätty runoaineisto Suomessa. Larin Paraske oli aikanaan suomalaisten tiedemiesten ja taiteilijoiden merkittävä inspiroija.

Aune (Anu) Kaipainen (1933 Muolaa – 2009 Helsinki) kirjoitti ylioppilaaksi Helsingissä Kallion yhteiskoulusta 1951 ja valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta 1955. Anu Kaipaisen puoliso vuodesta 1955 oli lääkäri, kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysministeri Osmo Kaipainen (1933–1985); heidän kolmesta lapsestaan vanhin on säveltäjä Jouni Kaipainen (s. 1956). Anu Kaipainen toimi äidinkielenopettajana Kiuruvedellä, Helsingissä, Kauniaisissa, Viinijärvellä ja Oulussa sekä kirjoitti sanomalehtiin kirjallisuusarvosteluja. Kahta runoteosta Utuiset neulat (1960) ja Kädet helmassa (1961) ja nuorisoromaania Puolikovat (1962) seurasi ensimmäinen hänen 20:stä romaanistaan, Kaksi lukukautta (1964). Romaani Granaattiomena (2002) oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Viimeiseksi teokseksi jäi romaani Vihreiksi poltetut puut (2007).