Kuvaus

148 sivua

Lapsesi on vain klikkauksen päässä seksistä. Sitä on netissä tarjolla kuin mitä tahansa kauppatavaraa.

Aprilliä, aprilliä. Tiesitkö tämän huhtikuisesta puijauspäivästä?

Mitä tapahtui lennolla 447. Tutkijoilta meni kaksi vvuotta lentoturman selvittämiseen.

Keliakia. Taudin kanssa voi elää täyttä elämää, kunhan se tunnistetaan ajoissa ja hoidetaan oikein.

Koko maa kukii. Kevät kuuluu Hollannissa tulppaaneille.

Uin, siis elän. Uusi harrastus palautti kätensä ja jalkansa menettäneen miehen elämänhalun.

Romusta tulee taidetta. Näe sytystulpista muotoiltu villapaita ja ajovaloista tehty tukaani.

Täällä soi mariachi. Meksikolaiset rakastavaat perinnemusiikkiaan.

Vaihtoehtoiset hoittomuodot voivat täydentää koululääketiedettä - mutta myös olla haitaksi.

Tällaisia ovat nykypäivän hovimestarit.

Rakas siskoni Gizka. Doownin oireyhtymä ei estänyt sisaruksia tavoittelemasta kykykisan voittoa.

Kap Verdessä yhdistyvät kolmen mantereen vaikutteet.

Tunnetko oopperan?

Vakoojan poika. Hän ei voinut uskoa isäänsä petturiksi. Pian hän oli kuitenkin pahassa pulassa.

Syyrialainen nainen auttaa Ruotsissa maahanmuuttajien lapsia.

Ruoka. Pöytä on katettu Moskovassa.

Näin ostat polkupyörän.

Henkilökuva: Charlotte Gainsbourg pelkäsi ikääntymistä turhaan.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 10 vrk 1 h 20 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

2 € Sulkeutuu 10 vrk 1 h 20 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.