Turbo Kid ( DVD-elokuva ) Mad Max meets Stranger Things

Toiminta vuodelta 2015 ohjaus François Simard, Anouk Whissell ja Yoann-Karl Whissell pääosissa Munro Chambers ja Laurence Leboeuf.

Vuonna 1997 happosateiden raiskaamassa tulevaisuuden ydintalvivaarassa puhdas vesi on kultaa. Muiden harmiksi se virtaa vain sadistisen Zeuksen kautta. Orvoksi pikkupoikana jäänyt Kid polkee päivät BMX-pyörällään pitkin sotien runtelemaa maastoa etsien rojua limaiselle kirppiskauppiaalle maksuksi vedestä. Illat Kid viettää kolossaan pinkkien muoviflamingojen sekä Walkmanin, View-Masterin ja muun kasarikitschin parissa Turbo Man -sarjakuvia lukien. Kaikki on ihan hyvin, kunnes Kidin elämään astuu puoliväkisin vaaleanpunahiuksinen Apple. Tyttö turkoosissa haalarissa on aivan ylipirteä, mutta Kid taitaa kaivata seuraa. Ilo jää lyhyeksi, kun Apple joutuu Zeuksen kätyrin kaappaamaksi. Kid lyö turbonapin pohjaan ja painelee pelastamaan uutta ihastustaan.

Turbo Kid on kuin houreinen rakkauskirje 80-luvun kulttileffoille. Se vilisee viittauksia ja väkivaltaa, veri roiskuu litratolkulla splatter-hengessä, ja taustalla pauhaa Le Matos -yhtyeen mainio syntetisaattorisoundtrack. Onko post-apokalyptinen todellisuus ollut koskaan näin hauskaa?

Arvostelu

"Kulttielokuva-ainesta"
Suomessa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla syyskuussa näytetty ja maailman fantasiaelokuvafestareita kiertänyt Turbo Kid on kanadalais-uusseelantilainen yhteistyö, josta huokuu aito ja kirjaimellisesti käsintehdyn elokuvan meininki. Hupaisat purkkaviritelmät ja kaikesta mahdollisesta käden ulottuville saatavasta kasattu Turbo Kid on kuitenkin yllättävänkin hyvin kasassa pysyvä kokonaisuus, kaikesta häröilystään huolimatta.

Kasarinostalgiaa tihkuva Turbo Kid sijoittuu maailmanlopun jälkeiseen maailmaan, mikä muistuttaa vahvasti Mad Maxin ja Tank Girlin vastaavaa -pienellä omaperäisellä vivahteellaan. Tarinan vuosi on 1997 eli kyseessä on entisajan lapsenomainen visio tulevaisuudesta ja maailmanlopusta. Tässä maailmankolkassa asustaa nuori ja orpo, nimettömäksi jäävä poika (Munro Chambers), joka ajelee aavikolla BMX-polkupyörällään, keräilee kuolleilta rojuja ja vaihtaa niitä mm. veteen. Vapaa-ajallaan hän lukee Turbo Rider -sarjakuvaa ja haaveilee sankaruudesta.

Maailma on pilalla, ihmiset toisilleen tylyjä, apua ei anneta, ellei siitä saada itse jotain hyötyä. Ystäviä pojalla ei sarjakuviensa ulkopuolella ole.

Tarinassa on tietenkin myös täydellisen ihastuttava tyttö (elokuvan hauskimman roolin tekevä Laurence Lebeouf), kova jätkä (Aaron Jeffrey) sekä lähitienoota hallitseva pahis (vähän mitäänsanomattomaksi jäävä Michael Ironside), jonka ikeen alta ihmiset pitää pelastaa. Ja kukas muukaan pelastajaksi lähtisi kuin tämä nimetön, kypäräpäinen poika.

Turbo Kid eroaa muista saman genren elokuvista erityisesti hyväntuulisella, ehkä lapselliseksikin määritellyllä pilkkeellä silmäkulmassaan. Sarkastisen mustaa huumoria täynnä oleva maailmanlopunseikkailu on ihan vakavasti tehty elokuva, mutta ei katsoja voi olla purskahtamatta nauruun, kun aikuinen mies nappaa dystooppisessa maailmankuvassa kulkupelikseen mouruavan muskeliauton sijaan polkupyörän. Eikä siinä elokuvan hahmojen mukaan ole mitään erikoista tai naurettavaa. Elokuvan kokonaisvaltainen lapsellisuus ja tarinan taustalla kulkeva, aikuisille katsojille suunnattu synkkyys kulkevat nätisti käsi kädessä.

Turbo Kid laittaa naurunalaiseksi monet genren perinteiset jutut. Kohtaukset ovat tuttuja monista vanhemmista elokuvista, mutta niiden toteutuksessa näkyy yhtä aikaa ironiaa kuin myös lapsen intoa tehdä jotain omaa ja omalaatuista. 

Kun rahaa elokuvan tuotantoon ei selkeästikään ole ollut ylimäärin, ovat tekijät laittaneet hullun luovuutensa koetukselle, mikä näkyy erityisesti lavasteissa ja tuotantosuunnittelussa. Tunnelmasta tulee mieleen käsityöläisyyden taidonnäyte Mad Max: The Fury Road, mutta kengännauhabudjetilla toteutettuna. Epämääräisistä rojuista kasatuissa lavasteissa on jotain erityisen sympaattista.

Turbo Kid on retroa joka henkäyksellään. Viewmasterit, korvalappustereot, polkupyörän pinnoihin kiinnitettävä räpätin... se lyö kaikessa yli, muttei siltikään tunnu väkisin väännetyltä. Kaikki tämä nostalgia tekee seikkailusta positiivisella tavalla herttaisen.

Herttaisuus on toki katsojan silmässä, sillä splätterkomediahan tämä oikeasti on. Veri suihkuaa geysirin lailla, suolet pursuavat, päitä ja muita ruumiinosia leikeillään irti näyttävällä tavalla. Lopun yhteenotto on sellaista verisirkusta, että sitä ei vakavalla naamalla pysty katsomaan. Verenlennätyksen vastapainona nähdään kuitenkin mahtavan Leboeufin pastellivärejä hehkuva, yltiöpositiivinen tyttö, jonka olemus suitsuttaa splätterin sekaan (kuvaannollisesti) joukon sateenkaaria ja yksisarvisia ja tekee näin elokuvasta monella tasolla vielä astetta paremman. 

Kulttielokuva-ainesta Turbo Kid on parhaimmillaan.

dystopia romufantasia bmx-pyörä