Toivo Pekkanen: IHMISTEN KEVÄT tai MUSTA HURMIO

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

1. Toivo Pekkanen: IHMISTEN KEVÄT: NOVELLI. 1952 WSOY Pieni kirjasto N:o 6. 64-sivuinen sidottu kirja, täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Ihmisten kevät (1936), Valtion kirjallisuuspalkinnolla palkittu pienoisromaani kertoo rakkaudesta työläisympäristössä. Nuori nainen on töissä selluloosatehtaassa. Nuori mies on ulkotyöläinen. Tehdasympäristö on tehnyt heistä yksinäisiä. Tässä ympäristössä nämä kaksi myös rakastuvat. Kokematon kaksikko kompastelee sekä rakkaudessa että työelämässä. Heidän vahvuutenaan on kuitenkin se tarmo ja ahkeruus, jolla he töissäänkin pärjäävät. Ehkä sen tarmon voisi tuoda myös parisuhteeseen?

WSOY:n Pieni kirjasto -sarjan toimittaja oli Mika Waltari. 

2. Toivo Pekkanen: MUSTA HURMIO. Kansi: Oja. 1964 WSOY Taskukirja (toinen painos). 189-sivuinen nidottu kirja, lukematon, ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Musta hurmio (1939) -romaanin tapahtumat on sijoitettu pieneen kyläyhteiskuntaan meren saarelle. Eräänä lämpimänä kesänä tapahtuu kylän hiljaisessa elämässä suuri muutos: ihmiset heräävät ja luonnon kukoistuksen keskellä heidän sisimpänsä virkoaa kuin unesta. Juoni punoutuu salassa kehittyvän rakkaussuhteen ympärille.

"Ehyt, tiivis ja salaperäisesti välkehtivä pienoisromaani, varmasti ja taitavasti hallittu elämänvaiheen kuvaus. Se on niitä kirjoja, joissa on lumoa." – Karjala

"Merensaaren kumea tuuli, lahoavien kaislojen lemu, mustien kuusien kummallisen hiljainen siimes siirtyvät ylen aistimusvoimaisina lukijan tajuntaan. 'Musta hurmio' on kiinteydessäänkin erittäin monisäikeinen taideteos." – Lauri Viljanen, Helsingin Sanomat

"Siinä esiintyvät tämän kirjailijan parhaat avut: rakenteen kiinteys, tyylin selkeys ja ihmiskuvauksen luotettavuus." – Kauko Heikkilä, Satakunnan Kansa

Toivo Pekkanen (1902 Kotka – 1957 Kööpenhamina) syntyi kotkalaisen kivityömiehen poikana. Käytyään kansakoulun ja kaksivuotisen ammattikoulun hänen oli köyhyyden ahdistaessa perhettä jo alle 13-vuotiaasta tehtävä raskasta ansiotyötä, jonka vastapainoksi uupunut poika varhain löysi kirjojen salaperäisen maailman. Pekkasen ensimmäiset omat kertomukset julkaistiin Juttutupa-nimisessä viikkolehdessä; vuonna 1932 hän saattoi ryhtyä vapaaksi kirjailijaksi, ja vuonna 1955 hänet nimitettiin Suomen Akatemian jäseneksi. Loistava ja ainutlaatuinen ura katkesi kuitenkin jo vuonna 1957, jolloin Pekkanen vakavan sairauden murtamana kuoli. Toivo Pekkanen aloitti kirjailijanuransa Tulenkantajien hengessä modernistisena novellistina 1920-luvulla ja siirtyi kuvaamaan kaupunkilaistyöväestöä ns. Kotkalaisromaaneissaan (esim. Tehtaan varjossa 1932). Hän loi Kotkan kautta pienoisleikkauksen Suomen teollisesta kehityksestä. Toinen puoli tuotantoa on leimallisemmin symbolistista kirjallisuutta (esim. nerouden ongelmaa käsittelevä Demoni 1939-1940). Pekkasen päähenkilö oli usein nuori individualisti, joka pyrkii parantamaan elinolosuhteitaan. Akateemikkomme jäyhän ulkokuoren alla piili äärimmäisen herkkä kirjailija, joka erityisesti juuri pienoistaiteessaan, uusia ilmaisumuotojakin hakien, pyrki yhä syvemmälle oman itsensä ja ihmisen ymmärtämiseen.