Tuote on myyty käyttäjälle valokuivaaja hintaan 4 €
Tiedonantaja , 14.4.1926
Kuvaus
Työväenjärjestöjen Tiedonantaja
tahra (kts. kuvaa)
Työväenjärjestöjen Tiedonantaja
Työväenjärjestöjen Tiedonantaja oli vuosina 1923–1930 Helsingissä ilmestynyt sanomalehti. Tiedonantaja oli Sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden vaalijärjestön pää-äänenkannattaja.
Työväenjärjestöjen Tiedonantajaa alettiin julkaista syyskuussa 1923. Tarve uudelle lehdelle syntyi sen jälkeen, kun Suomen Sosialistinen Työväenpuolue ja sen lehdistö kiellettiin. Kevääseen 1924 asti Tiedonantaja oli ainoa laitavasemmiston päivittäinen sanomalehti. Alkuvaiheessa projektin kantava voima oli Suomen Työmiehen entinen päätoimittaja Väinö Vuorio.[1]
Tiedonantajaa painettiin kommunistien omistamassa Osakeyhtiö Työn kirjapainossa, jolle lehti aiheutti huomattavia taloudellisia menetyksiä. Tiedonantajan levikki jäi pienemmäksi kuin edeltäjä Suomen Työmiehen. Se oli alussa noin 8 000, ja 11 250 kesällä 1926. SKP avusti Tiedonantajaa taloudellisesti ja puolue pyrki valvomaan lehden linjaa. Tiedonantaja sai varoja myös muun muassa sesonkijulkaisujen ja kalentereiden myynnistä. Tukea tuli lisäksi amerikansuomalaisilta kommunisteilta.[1]
Vasemmiston lehtiä vastaan nostettiin 1920-luvulla usein painokanteita. Tiedonantajankin ilmestyminen estettiin muun muassa vuoden 1925 kunnallisvaalien aikaan.[1] Kesällä 1930 viranomaiset estivät Tiedonantajan ilmestymisen lopullisesti muiden vasemmistolehtien tapaan.[2] Viimeinen numero ilmestyi 13. kesäkuuta.[3]
Osta heti
4 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.