Tuote on myyty käyttäjälle Karfu55 hintaan 10 €

Kuvaus

Into 2018 Kovakansi

1.painos

422 sivua

Lokakuussa 1907 säveltäjä-kapellimestari Gustav Mahler saapui Helsinkiin. Suomen maankamaralle astui maan kulttuurihistorian ylivoimaisesti merkittävin vieras. Hän tapasi Helsingissä myös kollegansa ja kilpailijansa Jean Sibeliuksen, ja käytiin yksi 1900-luvun tunnetuimmista ajatustenvaihdoista sinfonian olemuksesta.

Säveltäjät eivät pitäneet toistensa musiikista, mutta arvostivat toisiaan ihmisinä ja taiteilijoina. Säveltäjiä yhdisti monta asiaa: heillä oli yhteinen opettaja Wienissä, sinfoninen muoto oli heidän taiteensa keskiössä ja kumpikin oli traagisella tavalla menettänyt lapsensa. Sibeliukselle kohtaaminen Mahlerin musiikin ja persoonan kanssa aiheutti kriisin, ehkä syvemmän ja pitkävaikutteisemman kuin tähän asti on haluttu ajatella.

Mahlerin nuivat lausunnot suomalaiskollegansa sävellyksistä olivat lähtölaukaus Sibeliuksen ongelmille Keski-Euroopassa, jossa hänet edelleen - Mahleria myötäillen - usein luokitellaan vain kansalliseksi ilmiöksi. Suomessa tämä on aiheuttanut vastareaktion, joka on saanut sibeliaanipiirit vierastamaan Mahlerin musiikkia.

Politiikka ja yhteiskunnalliset muutosvoimat ovat vaikuttaneet Sibeliukseen ja Mahleriin poikkeuksellisen laajasti. Kummallekin politiikka on tarjonnut mahdollisuuden oman uran ja musiikin edistämiselle, mutta toisaalta ajanut sekä Sibeliuksen että Mahlerin lopulta umpikujaan. Antisemitismi nosti Sibeliuksen kiiltokuvapojan asemaan, Mahlerin se ajoi maanpakoon.

Sibelius & Mahler - Kohtaaminen Helsingissä kartoittaa Sibeliuksen ja Mahlerin elämäntarinoiden yhtäläisyyksiä ennen ja jälkeen kohtaamisen Helsingissä. Kirja on myös ensimmäinen laajempi suomenkielinen kokonaisuus Mahlerin elämästä.

Ei merkintöjä, takakannessa jälki hintalapun poistosta

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


10 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 9.5.2024 19:38
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.