Kuvaus

uudenveroinen dvd, kannessa pala lohjennut yläpäästä pois. Metsätöllissään asusteleva erakkopeikko Rölli kertoo itselleen sattuneista kommelluksista ja sattumuksista. Tällä kertaa Rölli katselee valokuvia ja muistelee mitä viime keväänä tapahtui. Lisäksi Rölli osallistuu suunnistuskilpailuun käyttäen epäröllimäisesti vain rehellisiä keinoja. Myös Röllimetsässä tapahtuu, kun Rölli hiiviskelee metsässä ja löytää lasten leikkipaikalta sarjakuvalehtiä. Rölli lukee, että satuolennot on lakkautettu ja lähtee hädissään kysymään Hyvältä Haltiattarelta, onko uutinen totta. Rölli Riitasointu pitää puolestaan musiikkileikkikoulua menninkäisille, jonne Röllikin päättää osallistua yhdessä sammakoiden kanssa. Lisäksi Rölli kohtaa Menninkäisen, joka antaa Röllille gramofonin. Sisältää jaksot: Rölli ja kevätlaulu, Rölli suunnistaa, Rölli onnellisten jonossa, Rölli ja Lothar, Rölli ja Riitasointu, Rölli ja sammakoiden kuoro, Rölli ja robotti Ruttusen oikosulku, sekä ennen julkaisemattomat Riitasoinnun rakkaus, Rölli muuttaa, Elvistelyä ja Loppuuko satu. -------------- RÖLLI JA HIRMUISIA KERTOMUKSIA RÖLLIMETSÄN SIIMEKSESSÄ TAPAHTUU KUMMIA. LASTEN SUOSITUIN SATUHAHMO RÖLLI JOUTUU HUIMAAN SEIKKAILUUN, KUN PEIKKOJEN KOTIMETSÄÄN ILMESTYY ILKEITÄ ROSKANHEITTÄJIÄ, JOTKA SOTKEVAT KAIKKI PAIKAT. NÄITÄ LIKAAJIA JOHTAA HIRVITTÄVÄ AHMATTI SUURI ROSKA, APUNAAN KAVALA ROSKANHEITTÄJIEN YLIPAPPI. AINA ROHKEA RÖLLI JA KAUNIS MAAHIS-KEIJU YRITTÄVÄT PELASTAA RÖLLIMETSÄN, MUTTA APUUN TARVITAAN KAIKKI METSÄNELÄIMET JA HALTIJAT JOTTA ROSKAAJIEN SALAISUUS VOIDAAN PALJASTAA. ---------- Hyväkuntoinen kokonaisuus. Levyt moitteettomia.
Koteloissa normaalia hyvin vähäistä käyttökulumaa. 1.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 97 vrk 12 h 14 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

6,50 € Sulkeutuu 97 vrk 12 h 14 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.