Tuote on myyty käyttäjälle Stlnh3ukko hintaan 5 €

Kuvaus

Pieni tyttö joka asuu kujan päässä (The Little Girl Who Lives Down the Lane, 1976)

"13-vuotias Rynn (Jodie Forster) on juuri muuttanut pieneen rannikkokaupunkiin. Hän asuu kujan päässä olevassa isossa talossa isänsä kanssa. Mutta runoilija-isä tuntuu viihtyvän omissa oloissaan, sillä kukaan ei ole nähnyt häntä vilaukseltakaan pitkiin aikoihin. Yksinäinen tyttö ja näkymättömissä pysyvät vanhemmat houkuttelevat taloon kutsumattomia vieraita. Utelias vuokraemäntä on päättänyt kaivaa esiin totuuden tytön perheestä ja hänen aikuinen poikansa (Martin Sheen) seuraa Rynnin tekemisiä vaarallisen kiinnostuneena. Tytön voinnista huolestuu myös paikallinen poliisikonstaapeli. Rynn ei pidä tunkelijoista. Eivätkä kaikki pääsekään lähtemään talosta elävinä.

Trilleri Pieni tyttö joka asuu kujan päässä nosti nuoren Jodie Fosterin tähtinäyttelijöiden joukkoon. Elokuvan ilmestymisvuonna hän sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa elokuvasta Taksikuski. Fosterin vastanäyttelijänä nähdään Martin Sheen (Julma maa, Ilmestyskirja nyt!). Julkaisu sisältää elokuvan sensuroimattoman alkuperäisversion." (takakansiteksti)

Ohjaus: Nicholas Gessner

Kuva: 1.85:1 / 16:9
Ääni: englanti - DD mono
Tekstitys: suomi, ruotsi, norja, tanska

Kunto: Vähäistä kulumaa pahvisessa slipcasessa, hyväkuntoinen muovikotelo ja kansipaperi. Levyssä on hankaumajälkeä yhdellä alueella. Ei vaikuta toistoon eikä tarkistusohjelma CDCheck löytänyt levystä virheitä.

Huom. 2 normaalia DVD:tä/blu-raytä kulkee samalla postimaksulla. Katso muut elokuvakohteeni tästä.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


5 €
Ilmoitus on sulkeutunut 22.4.2024 6:58
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.