Tuote on myyty käyttäjälle mkalkku hintaan 2 €
Neuvostoliitto 10 kopeekkaa 1952
Kuvaus
10 kopeekkaa, 1952,CCCP, Neuvostoliitto
Vuosi 1952 oli Suomessa monessa mielessä merkityksellinen. Olot kohenivat vähä vähältä vuosikymmenen alkuvuosina. Sotakorvausten maksu oli valtava ponnistus koko kansalle, pienen maan suuri urakka. Voi vain kuvitella väeston helpotuksen tunteet, kun vihdoin viimeinen sotakorvausjuna ylitti Vainikkalan raja-aseman vuonna 1952.
Tuo vuosi oli myös olympiavuosi, joka valoi suomalaisiin tulevaisuudenuskoa. Helsingin olympialaiset nostivat Suomen hetkeksi maailmankartalle.
Avajaspäivä oli sateinen ja kolea, mutta noin 70 000 katsojan tunnelmaa se ei vesittänyt, kun Paavo Nurmi kantoi olympiasoihtua ja presidentti J.K. Paasikivi avasi 15. kesäolympialaiset 19.7.1952.
Lähes 5000 urheilijaa eri maista pääsi kamppailemaan kirkkaimmasta mitalista. Suomeen tuli kuusi kertaa kultaa ja kunniaa. Saarijärven Lanneveden oma poika Toivo Hyytiäinen heitti keihäässä tuloksen 71,89 ja olympiapronssia.
Helsingin kisoista on sanottu, että ne olivat ”viimeiset oikeat olympialaiset”. Selostajana toimi legendaarinen Pekka Tiilikainen, ”sinivalkoinen ääni”.
Samaan muistojen vuoteen mahtui vielä kolmaskin merkittävä tapahtuma; Armi Kuusela valittiin maailmankaikkeuden kauneimmaksi naiseksi.
KATSO MUUT MYYNNISSÄ OLEVAT KOHTEET
Osta heti
2 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.