Tuote on myyty käyttäjälle JPuoli hintaan 3 €

Kuvaus

2003, 1h 42 min, kielet: englanti, espanja, teksit: suomi, ruotsi, tanska, norja, englanti, espanja, ikäraja 15, ohjaus Kevin Macdonald. Ruotsinkieliset kannet.

Dokudraama kahdesta vuorikiipielijästä, ei vuoden 2001 elokuva "Oveer the Edge", jota myös eon esitetty Suomessa nimellä "Kuoleman rajalla".

Kahden vuoristokiipeilijän uskomaton selvitymistarina

Joe Simpson ja Simon Yates päättivät kesäkuussa 1985 valloittaa haasteellisen Siula Granden, joka kohoaa ylvääseen 21 000 jalan korkeuteen Perun Andeilla. Reilut parikymppiset nuorukaiset olivat vuosikausia kiivenneet Alpeilla, mutta yllättyivät vuoristojen erilaisuudesta. Silti he lähtivät urakkaansa siten, että rakennettiin yksi perusleiri alemmas ja miehet ottivat mukaan kaiken, mitä luulivat tarvitsevansa. Ystävä jäi vartioimaan perusleiriä.


Miesten tarina on kiipeilijäpiireissä jo legenda ja vaikka monet syyttävät Simonia, kun tämä leikkasi köyden, Joe puolustaa kumppaniaan. "Olisin itse tehnyt samoin", olivat hänen ensimmäiset sanansa Simonille, kun he näkivät toisensa.


Brendan Mackey näyttelee Simpsonia ja Nicholas Aaron Yatesia. Joissakin pitkissä otoksissa Simpson ja Yates tuurasivat näyttelijöitä. Vuotta myöhemmin Macdonald ohjasi elokuvan, jossa Simpson ja Yates palaavat Siula Grandelle.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


3 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 25.4.2024 14:07
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.