Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

käytetty postikortti taidekortti tekstikortti / taiteilija Marleena Ansio / Ansio Oy 

huuto koskee yhtä korttia, ilmoita minkä näistä valitset: 

  • Ilon pisaroita 1900 unikko punainen keltainen sininen kukka kukkakehys teksti Vaikka ulkoisesti joka vuosi muutumme, kangistumme, ja ikävuosiin juutumme. Ei mieli meissä koskaan vanhene, eikä siten synkkyyteen vaipua tarvitse. Vaan iloita voimme, kuin pienet lapset ja kaikesta nauttia, vaikka ois harmaat hapset. / kulkenut 2008 / merkki on / kuluneisuutta
  • Runokukkia 263 lila kukka teksti aurinko sulle lämpöä aina paistakoon / kultareunaiset poutapilvet ylläsi suojan antakoon / leppeä lounatuuli päivääsi vilvoittakoon / lempeä kuin kevätsade sinua virvoittakoon / kaunis kaarisilta sinut onneen johtakoon / kulkenut nyrkkipostissa
  • Pitsiä ja ruusuja 710 teksti Joskus tuntuu että riippakiviä on solmittu jalkoihimme ilo ja nauru on tukahdutettu / Näin tulee elämänkoulussa ollakin ajoittain Mutta meidän on myös opittava avaamaan solmuja ja päästämään ilo ja riemu ilmoille / kulkenut markka-aikaan
  • Kaksi lintua 010308 lintu pikkulintu pitsireunus ajatus ajatuksia mietelmä teksti Yksin on niin raskasta murhetta kantaa, kuin sydän ois täynnä raskasta santaa, mutta ystävän ymmärrys voi ilon tuoda, sydämeen levon ja rauhan suoda. / signeeraus Marja-Leena Ansio - mahdollisesti taiteilijan varhaistuotantoa / kulkenut nyrkkipostissa / kärki- ja säilytyskulumaa ja taitetta
  • Tyynet ja myrskyt 1877 purjevene pyörre sininen kukka teksti Elämän merillä tuulee. Joskus on tyven, ja joskus myrskyää. Ja kun oikein myrskyää, koettelee se voimavarojamme joskus aivan äärirajoille asti. Mutta hyvä on muistaa, että mikään myrsky ei kestä ikuisesti. Ennemmin tai myöhemmin alkaa jälleen uusi ja seestynyt vaihe myötätuulineen ja auringonpaisteineen. / kulkenut nyrkkipostissa

Erityisesti kortteja löytyy niin keräilijälle kuin ystäviään muistavalle. Käytä tarkennetun haun hakusanoina esim. Ansio ja Sinuhe59 (myyjän nimimerkki).
Tutustu laajaan valikoimaani!

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


0,85 €
Ilmoitus on sulkeutunut 18.5.2024 10:45
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.