Kuvaus

Grebo-kansan naamio Norsunluurannikolta. Korkeus 27 cm, leveys 20 cm, syvyys 13 cm, paino 800 g. Ostettu saksalaisesta heimotaiteen galleriasta. Toimitetaan alkuperätodistuksen kanssa. Alkuperätodistuksessa etniseksi ryhmäksi on määritelty we/guérré, mutta oman arvioni mukaan tämä edustaa tyylillisesti enemmän grebo-kansan naamiota. Toisiaan lähellä asuvien etnisten ryhmien naamioissa esiintyy samoja piirteitä, koska ryhmät ovat lainanneet tyylejä toisiltaan.

Grebot ovat Liberiassa ja Norsunluurannikolla asuva kansa, joita arvioidaan olevan noin 450 000. Grebojen tarkan lukumäärän laskeminen on haastavaa, sillä grebojen puhuma kieli muodostaa useiden toisistaan enemmän tai vähemmän poikkeavien murteiden muodostaman jatkumon. Tällöin myöskään tarkan heimoidentiteetin määrittely ei ole yksiselitteistä.

Naamiossa on tasaisella kasvojen pinnalla kuusi ulkonevaa silmäparia, neliskulmainen ulkoneva suu ja lippamainen otsa, miitkä luovat naamioon upean syvyysvaikutelman. Päälaella on vääntynyt naula, millainen tavataan usein myös kran-kansan naamioissa. Otsaa ja kasvoja reunustavat koristeelliset metalliset niitit ja leukaa kasvikuidusta valmistettu parta. Naamiota reunustaa reiät, joista se on ollut kiinnitettynä naamion yhteydessä käytettyyn pukuun. Naamiossa on siihen ajan saatossa muodostunut runsas patina. Tämän tyyliset naamiot esittävät metsässä asuvia henkiä. Naamioiden alkuperäisestä käyttötarkoituksesta on hyvin vähän tietoa, mutta niitä kerrotaan käytetyn muun muassa ”sielunsyöjien” karkottamisessa ja klaanien välisten konfliktien selvittämisessä.

Lisää kuvia toimitetaan pyydettäessä. Afrikkalainen naamio.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 100 vrk 2 h 51 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

449 € Sulkeutuu 100 vrk 2 h 51 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.