Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Aito ja alkuperäinen elokuvajuliste, ei mitään halpiskopioreprolaminaattiroskaa vaan pala elokuvahistoriaa. Koko n. 102x68 (kansainvälinen ennakkoversio). Kaksipuolinen. Repeämä. Julisteita on paljon, joten jokaisen kuvaaminen veisi ikuisuuksia, kysy siis halutessasi tarkempia tietoja.

Lego elokuva
The Lego Movie
Animaatio, 3D

3D-animaatioseikkailu kertoo Emmetistä, joka on maailman tavallisin, sääntöjä noudattava ja täydellisen keskinkertainen LEGO-ukko, jota erehdytään luulemaan maailmanpelastajaksi. Emmet joutuu tahtomattaan osaksi eeppistä seikkailua, jonka päämääränä on pysäyttää vaarallinen tyranni, mutta Emmet on tällaiseen tehtävään toivottoman ja hilpeyttä herättävän valmistautumaton.
Elokuvan ovat ohjanneet Phil Lord & Christopher Miller ("21 Jump Street," "Poutapilviä ja lihapullakuuroja") omasta käsikirjoituksestaan, joka perustuu Dan Hagemanin & Kevin Hagemanin sekä Phil Lordin & Christopher Millerin tarinaan LEGO-rakennuslelujen pohjalta. Elokuva yhdistää LEGO-maailman rakastetuimpia hahmoja sekä esittelee lukuisia uusia.

Ensi-ilta: 14.2.2014
Levittäjä: SF Film Finland Oy
Ohjaaja: Phil Lord, Christopher Miller
Pääosissa: Chris Pratt, Elizabeth Banks, Will Ferrell, Morgan Freeman, Channing Tatum, Cobie Smulders, Liam Neeson, Jonah Hill

Tsekkaa myös muut elokuvajulisteeni, jos kiinnostaa. Kehystä juliste(et) niin saat parasta sisustusta olohuoneeseen, leffahuoneeseen, makuuhuoneeseen, työhuoneeseen, kotibaariin, mökille, ravintolaan, baariin tai mihin vain.

elokuvajuliste elokuvajulisteet elokuvajulisteita elokuva juliste julisteet julisteita leffajuliste leffa leffajulisteet leffajulisteita mainos mainosjuliste elokuvamainos promo promootio elokuvateatteri teatteri elokuvateatterijuliste aito alkuperäinen vanha vintage original finnish poster suomalainen suomi suomenkielinen taulu sisustus sisustustaulu baari kotibaari kahvila mökki elokuvahuone leffahuone työhuone ravintola taide keräily

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Lähtöhinta:
14 €
Ilmoitus on sulkeutunut 19.5.2024 17:45
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.