Tuote on myyty käyttäjälle jaaONvain hintaan 20 €

Kuvaus

Kuvassa oleva kynä.

Cross classic black 2502 ball pen.

Tarkempi ikä on minulle tuntematon, mutta koska Maaseututyöväen liitto on lakkautettu vuonna 1993, niin eipä tämä enää ihan uutukainenkaan ole.

Rasia ja liitepaperi ovat kuvienmukaisesti tallella.

Siistikuntoinen kokonaisuus. En osaa varmuudella sanoa onko minkä verran käytetty - mahdollisesti ei ole kirjoiteltu mitään, mutta ainakaan ei pitäisi olla ollut jatkuvassa käytössä. Joka tapauksessa tämä on hyvin säilynyt. Pakkauksessa on ulkopuolella jonkin verran säilytyskulumaa, lähinnä pohjan reunoilla. Sisäpuolella mainittakoon olevan painaumia, lienevätkö kynän klipsin/logon tekemiä.

Kynän otin varovasti paikoiltaan ja tein paperille pienen ympyrän ja tuossa pikkutestissä toimi mainiosti. En toki pysty sanomaan onko säiliössä minkä verran mustetta tai onko se osittain kuivunut, käytinkö viimeiset musteet tai onko sen jälkeen kuivunut tms. Kun toki aina "miinuksia" haen niin mainittakoon että kynän klipsiosa näyttää hieman samentuneelta tms. Liekö se valmistuksesta vai ajan myötä tullutta vaiko onko siitä asetettu kynää rasiaansa. Toki kun noita kiiltäviä osia tarkemmin läheltä valossa katselee niin pientä pintajälkeä löytää, mutta se voi olla tavallista valmistusjälkeäkin, kun kynän runko on kuitenkin itsessään mainiossa kunnossa ja tosiaan rasiassaanhan tämä on säilytetty, eikä ole ollut ainakaan arkikäytössä.

Kunto toivottavasti selviää kuvista riittävän hyvin.

*****
* Tämän kohteen toimituskulut yksittäin lähetettynä : 6,00 € toimitus Postipakettina
* Useampia kohteitani kerralla ostaessasi toimituskulut : yhdistelen mahdollisimman edullisesti ja enintään 8,95 €
* Yli 50 € tilaukset toimituskuluitta Suomessa

*****

Varastopaikka HYL1
Tuotekoodi KE21001
Aihesanoja: vanha kynä, mainoskynä, maatalous, SAK, ammattiliitto

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


20 €
Ilmoitus on sulkeutunut 8.5.2024 12:21
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.
8.5. klo 3:29

Tarjoan 20

8.5. klo 12:02

Hei! Vaihdoin kohteen hinnaksi 20 € (+ toimituskulut) joten eipä muuta kuin "Osta heti" -nappia kohti mikäli nyt näyttää paremmalta :)