Kuvaus

Antiikki ja taide -lehti numero 05/2016. Erittäin hyväkuntoinen. Nyt myynnissä myös muita lehtiä (Antiikki ja taide / Antiikki & Design). Yhdistelen toimituskuluja useampia ostaessasi.

Sisältö:

  • Kansallismuseossa pääsee nyt näkemään Rafaellon, Tizianin ja muiden renesanssinerojen maalauksia
  • Eila Savolaisen taiteessa on karismaa, omaperäisyyttä ja yllätyksellisyyttä. Se on tekijänsä näköistä, eikä toista samankaltaista tule vastaan.
  • Suomen monivaiheinen historia kuvastuu erittäin selvästi maamme maksuvälineissä.
  • Valamon Luostarin Maallinen Via Finlandia-näyttely koostuu pääasiassa suomalaisten mestareiden kultakauden töistä.
  • Salomo Wuorion koristemaalausliike on somistanut lukuisia Helsingin arvotaloja. Koristemaalauksen kulta-aikaa oli 1800-luvun loppu.
  • Suomen Kansallisteatteri on jugend-arkkitehtuurin helmi, joka pitää sisällään arvokkaita taideteoksia.
  • 1600-luvulla Hollannissa maalattiin miljoonia asetelmamaalauksia. Nyt niitä on esillä Sinebrychoffin taidemuseossa Helsingissä.
  • Suomen Antiikki- ja taidekirjat Oy:n valikoimissa on yli tuhat antiikki-, taide- ja keräilykirjaa.
  • Kaarina Kaikkosen uusin teos Sateenkaari julkistettiin Vantaan Kivistössä.
  • Kotkalainen Kari Rämä sisustaa antiikilla ja viihtyy sen keskellä.
  • Helsingin Hietaniemeen on haudattu lukuisia tunnettuja henkilöitä. Hautausmaalta löytyy myös toinen toistaan hienompia veistoksia.
  • Lasten Kaupunki on uudenlainen, koko perheen museo, joka kutsuu tutustumaan Helsingin menneisyyteen elämyksellisesti tutkien ja leikkien.
  • Kuvanveistäjä Zoltán Popovitsin näyttely on esillä Amos Andersonin taidemuseossa tammikuulle saakka.
  • Helsingin Vanha kirkko sai uudet, yhtenäiset kirkkotekstiilit yhteisötaidehanke Tyynen myötä.
  • Pentti ja Anne Siivosen vakkakokoelma on Suomen laajin.
  • Citroën Camionnette sai Suomessa lempinimen Kamiina.
  • Viron Kansallismuseo sai vihdoin oman rakennuksen. Uusi talo on omiaan kokoontumisiin ja vuorovaikutukseen.
  • Katutaiteiden päävärit ry:n järjesti UPEA16 -katutaidefestivaalin ensimmäisen kerran syyskuussa. Festivaalin myötä katutaiden levittäytyi valtakunnallisesti ymäri Suomena.
  • Biedermeier on empiren pelkistynyt ja pehmeämpi porvarillinen muoto, joka kuvasi erityisesti porvariston ihanteita.
  • Pyhäinpäiväviikonloppuna järjestetään uusi, raikas, tasokas antiikkialan myyntitapahtuma Bank Antiques.

Hakusanoja: Antiikki ja taide, Antiikki & taide, Antiikki, Taide, Lehti

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 15 h 20 min 47 s
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

1,50 € Sulkeutuu 15 h 20 min 47 s

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.