Kuvaus

Aili Suolahti: MARJATTA ETSII SÄVELTÄÄN. 1944 Otava (toinen painos). 232-sivuinen nidottu kirja, ehjä ja siisti, esilehdellä aikaisemman omistajan nimi ja leima, ei muita merkintöjä.

Marjatta etsii säveltään (1944) on Aili Suolahden esikoisromaani. Sille antavat leimansa kultivoitunut äly ja hillitty, hienostunut sanonta. Teos avaa eteemme mielenkiintoisen ja kirpeän ongelman: sivistyneen perheen tyttären avioliiton autonkuljettajan kanssa. Marjatta Airola, ylioppilas, lehtorin tytär, poikkeaa monessa suhteessa tavallisesta helsinkiläisestä opiskelijatytöstä. Hänen suuri, kaikkivoittava harrastuksensa on musiikki, ja omassa elämässäänkin hän pyrkii löytämään oikean sävelen, jonka kannattamana hänen sielunsa pääsisi täydelliseen sopusointuun. Tämä hiljainen, syvällinen tyttö kulkee puolittain syrjäisenä toveriensa seurassa, mutta kun hän sattumalta tapaa autonkuljettajan, joka on tuonut vieraita Airolan huvilalle, kirvoittaa tuon nuoren, vakavan miehen olemus jotakin hänen sisimmästään, hän unohtaa ujoutensa ja huomaa kykenevänsä sekä antamaan että vastaanottamaan täysin sydämin. Nuorten liitto ei kuitenkaan suju hankauksitta, vaikka Marjatan perhe koettaa suhtautua siihen mahdollisimman hienotunteisesti. Elämänpohjan erilaisuus pyrkii väkisinkin vaikuttamaan ja saa aikaan riitasoinnun, jota omalta osaltaan syventää ankara ulkonainen kohtalonisku. Mutta Marjatassa osoittautuu vaikeuksien tullessa olevan yllättävän paljon voimaa ja sitkeyttä, hän löytää kuin löytääkin lopulta oman sävelensä ja jatkaa elämää sopusointuisena ihmisenä. Rinnan tämän pääjuonen kanssa kulkee toinen, kevyempi, joka käsittelee Marjatan reippaan Harri-veljen vaiheita. Harrin mukana lukija saa hauskoja välähdyksiä helsinkiläisen sivistyneistö- ja diplomaattipiirien elämästä. Tekijän kuvauksessa on kauttaaltaan suvereeni aitouden leima.

 Marjatta etsii säveltään on 1940-luvulle tyypillinen ihmissuhderomaani, romantiikkaa sodan varjossa. Kepeään tyyliin kirjoitettu, mutta aiheeltaan vakava ja syviäkin tunteita kosketteleva kertomus alkaa nuorten kihlautumisesta ja avioliitosta, kuvaa lapsen kuolemaa seuraavaa itsesyytösten ja kriisin aikaa ja päättyy puolisoiden uuteen lähentymiseen sekä miehen lähtöön rintamalle suorittamaan isänmaallista velvollisuutta. Marjatta etsii säveltään ilmestyi 1944 tekijänä Aili Suolahti; toinen painos ilmestyi samana vuonna. Kolmas painos ilmestyi Otavan Isojen tyttöjen kirjasto -sarjassa vuonna 1957 tekijänä Aili Palmén.

Aili Palmén (1917 Jyväskylä – 2012 Helsinki) oli kustannustoimittaja, kirjailija ja kääntäjä. Hän oli naimisissa 1940–1947 Eino E. Suolahden kanssa, liitto päättyi avioeroon. Aili Palmén valmistui filosofian kandidaatiksi 1941. Hän työskenteli kustannustoimittajana Otavan palveluksessa. Palmén suomensi muun muassa useita Georges Simenonin teoksia. Esikoisromaani Marjatta etsii säveltään ilmestyi 1944 nimellä Aili Suolahti kuten seuraava romaanikin Syksyä kohti (1946). Maija Suovan teoksen Rakastavaiset taiteen valossa (1947) tekstit on kirjoittanut Aili Palmén-Suolahti. Aili Palmén -nimellä ilmestyivät Ystäväni, miehet, naiset: muistelmia (1978), Kirjeitä, kohtaloita: elämänkuvia viime vuosisadalta ja nykyiseltä (1980) ja  Se toivon tähti sammumaton: ihmisiä, kirjoja, ilmiöitä (1983). Aili Palmén ja Kirsti Korpi ovat toimittaneet teokset Kuninkaallisia ja romantiikkaa kuvin ja sanoin (1961), Kiitos, rakas äiti: kuvia äidin maailmasta (1963), Kuninkaallista nuorisoa Euroopasta Kaukoitään (1963), Jacqueline Kennedy (1964) ja Kuninkaallista perheonnea: Ruhtinashovien tapahtumia 1963-1967 (1967). Aili Palmén on toimittanut teokset Kennedyt: Kuvia erään perheen kohtaloista (1968), Sitä koiraa en unohda koskaan (1969), Kuninkaallisten elämää: Ruhtinashovien tapahtumia 1967-1970 (1970), Sylvi Kekkosen muisto (1975), Kuin palava pensas: Ella Erosen runomaailma (1980) ja Lapsuudenkotini oli pappila (1980).


 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 100 vrk 11 h 24 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5 € Sulkeutuu 100 vrk 11 h 24 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.