Kuvaus

Suomenkielinen tekstitys. 5h 20 min. romantiikkaa ja tuskaa

Parit sormenjäljet ja pari pientä jälkeä.

Ylpeys ja ennakkoluulo (Pride and Prejudice) on brittiläinen televisiosarja vuodelta 1995. Se perustuu Jane Austenin samannimiseen romaaniin, joka julkaistiin alun perin 1813.

Romaanista on tehty lukuisia tv- ja elokuvasovituksia. Tämä oli jo kuudes BBC:n tekemistä televisioversioista.

 

Kuusiosaisen minisarjan pääosia näyttelivät Jennifer Ehle Elizabeth Bennetinä ja Colin Firth herra Darcyn roolissa. Sen tuotti BBC yhdysvaltalaisen A&E Networkin tarjotessa jonkin verran lisärahoitusta. Kuusi 50–55 minuutin mittaista jaksoa esitettiin ensimmäisen kerran BBC One -kanavalla sunnuntai-iltaisin 24. syyskuuta – 29. lokakuuta 1995. Suuren suosion takia ohjelma uusittiin pian seuraavana vuonna. Uusinnasta tuli jopa Radio Times -lehden kansiaihe, mikä on toisen esityksen tapauksessa hyvin harvinaista.

Minisarja sai osakseen ylistäviä arvioita kriitikoilta. Esimerkiksi The Independent -lehden Gerald Gilbert suositteli innolla ensimmäistä osaa lukijoilleen ennen varsinaisten esitysten alkua ja kehui sarjaa ”luultavasti niin hyväksi kuin mahdollista”, kun kyseessä ovat kirjallisuusklassikoiden tv-sovitukset. Myös kuvitteellinen kolumnisti Bridget Jones kirjoitti Bridget Jones’s Diary -tarinoissaan saman lehden sivuilla rakkaudestaan sarjaan.

Näyttelijät

Muut tekijät

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 24 vrk 19 h 33 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

8 € Sulkeutuu 24 vrk 19 h 33 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.