Kuvaus

Special edition

Kahden levykkeen versio. Hieno leffa, joka vilisee tähtiä.

Yksi silta liikaa (A Bridge Too Far) on vuonna 1977 ensi-iltansa saanut brittiläinen sotaelokuva, joka perustuu Cornelius Ryanin samannimiseen romaaniin. Elokuvan on ohjannut Richard Attenborough ja käsikirjoittanut William Goldman.

Syyskuu, 1944. Normandian maihinnousun onnistumisen innoittamat liittoutuneet käynnistävät luottavaisina uuden sotaoperaation koodinimeltä "Market Garden". Uskaliaan suunnitelman on tarkoitus päättää toinen maailmansota Saksan valtaukseen. Epäonnistunut strategiasuunnittelu, tiedusteluvirheet, huono onni ja kehnot sääolosuhteet johtivat kuitenkin operaation päättymiseen täydelliseen katastrofiin.
Yksi silta liikaa on eeppinen kuvaus Toisen maailmansodan traagisimmasta virheestä. Suurelokuva kertaa kunnianhimoisen hankkeen ? joka johti useamman liittoutuneen sotilaan kaatumiseen kuin Normandian maihinnousu - tapahtumat yksityiskohtaisen tarkasti. Sydäntä riistävät tapahtumat on kuvattu niiden alkuperäisessä ympäristössä harvinaisen loistokkaan tähtikaartin upeiden roolisuoritusten kyydittämänä. Elokuva onnistuu vangitsemaan sotahistorian suurimman uhkapelin kutkuttavan jännityksen ja pelon koko massiivisuudessaan.

Näyttelijät

  Dirk Bogarde  …  kenraaliluutnantti Frederick Browning  

  James Caan  …  kersantti Eddie Dohun  

  Michael Caine  …  everstiluutnantti J. O. E. Vandeleur  

  Sean Connery  …  kenraalimajuri Roy Urquhart  

  Edward Fox  …  kenraalimajuri Brian Horrocks  

  Elliott Gould  …  eversti Robert Stout  

  Gene Hackman  …  kenraalimajuri Stanislaw Sosabowski  

  Anthony Hopkins  …  everstiluutnantti John Frost  

  Laurence Olivier  …  Jan Spaander  

  Robert Redford  …  majuri Julian Cook  

  Liv Ullmann  …  Kate Ter Horst  

  Maximilian Schell  …  kenraaliluutnantti Wilhelm Bittrich  

  Hardy Krüger  …  kenraalimajuri Ludwig  

  Ryan O’Neal  …  prikaatinkenraali James Gavin  

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 37 vrk 2 h 36 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

6 € Sulkeutuu 37 vrk 2 h 36 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.