Väinö Kirstinä: HITAAT AURINGOT tai PUHETTA tai ELÄMÄ ILMAN

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

1. Väinö Kirstinä: HITAAT AURINGOT: RUNOJA. 1963 WSOY. 47-sivuinen nidottu kirja, sivut siististi avattu, ehjä ja siisti, esilehdellä korkeakoulukirjaston leima ja poistettu-leima, ei muita merkintöjä, ei jälkiä lukemisesta.

Hitaat auringot (1963) on Väinö Kirstinän toinen runokokoelma.

"Väinö Kirstinällä on tässä kokoelmassa sana useinkin koristeellisen hyväilevästi kuvailevan lauseen osana – harvoin sille jännittyy omaa valaisevaa merkitystä, ja päinvastoin: toisinaan turhat löysät sanat heikentävät runon sisäisen muodon jännittymistä. Kirstinä on kokeillut myös hauskoilla muotokeksinnöillään – pienissä. runoissa keskuskuvio irroittuu erilleen ja muuttaa äänilajin." – Kirsi Kunnas, Arvosteleva Kirjaluettelo

2. Väinö Kirstinä: PUHETTA. 1963 Tammi. 75-sivuinen nidottu kirja, ehjä ja siisti, esilehdellä korkeakoulukirjaston leima ja poistettu-leima ja nimilehdellä kirjaston leima, ei jälkiä lukemisesta.

Puhetta (1963) on Väinö Kirstinän kolmas runokokoelma. Kirstinän runoudelle on alun alkaen ollut ominaista lämmin ja altis humaanisuus. Uudessa kokoelmassa tuntuu tämä laatu entistäkin vahvempana. Se on kaiken kangistuneen, järjestelmällisen, helpon ja mekaanisen torjumista, se on myötämieltä kaikkea kohtaan mikä on elollista, vaikeaa, kömpelöä, rehevää, arvaamatonta. Maailma josta Kirstinä puhuu on inhimillinen ja epäinhimillinen, ihmisten maailma.

3. Väinö Kirstinä: ELÄMÄ ILMAN SIJAISTA: RUNOJA. 1977 Tammi. 72-sivuinen nidottu kirja, lukematon, täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Elämä ilman sijaista (1977) on Väinö Kirstinän kahdeksas runokokoelma.

­_ _ _

Sinulla on kynänpätkä taskussa,
hiukan paperia,
jonka voit piilottaa nopeasti.
Sinulla on paljon.

Ajattelet tekstin valmiiksi
ja kirjoitat sen muistiin.

Loppuun lisäät lyhyen kuvan, ehkä näin:
ohdake kukkii valtatien ojassa
pölyisenä, huomaamatta.

­_ _ _

Jo ennen kello seitsemää herään,
ja luettuani lehdet ja juotuani kahvin
kello näyttää kahdeksaa.
Lapsi pääsee hoitopaikkaan yhdeksältä.
Minulle jää tunti aikaa odotella töiden alkua.
Mitä teen? Olen siivonnut huoneeni,
järjestänyt pöytäni, neuvonut lapselle leikin.
Yritän kirjoittaa mitä tahansa, vaikka runon.
Kirkas kuu, kostea sumu,
elävät puut,
palava tuli,
näkevä katse.
Vain välttämättömät laatusanat.

"Tuttu runoilija vuosien takaa, asiansa osaava ja taitava, minkä tässäkin runoteoksessa huomaa. Erilaisia asioita ja assosioita meidän jokapäiväisestä nykyelämästämme, säkeinä taitavia ja mielekkäitä, joten niitä lukee tarkkaavaisena, tuntee todeksi runon sanat " – Marja Laakkonen, Arvosteleva Kirjaluettelo

Väinö Kirstinä (1936 Tyrnävä – 2007 Helsinki) kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1956 ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1963. Väinö Kirstinä julkaisi kaksitoista runokokoelmaa, esikoiskokoelma Lakeus ilmestyi 1961. Kirstinä kuului yli neljäkymmentä vuotta suomalaisen lyriikan keskeisiin nimiin. Hänen runojaan on käännetty yli kymmenelle kielelle: ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi, viroksi, unkariksi, latviaksi, puolaksi, romaniaksi, venäjäksi, serbokroatiaksi, espanjaksi, italiaksi ja hollanniksi. Kirstinä oli myös myös esseisti ja suomentaja sekä suomalaisen kirjoittajakoulutuksen keskeisiä vaikuttajia.

Tekstinäyte (teoksesta Hitaat auringot 1963):

Puukotus, kuristus, tappelu kadulla, raitiovaunut,
sininen bussi ajaa yli, saat myrkkyä.
Kannibaali syö, joudut sähkötuoliin syyttömänä.

Olet intialainen leskinainen,
maa sortuu, salama iskee, syöt Hiroshiman kalaa,
talo kaatuu, alkaa sota, polkupyörä kaatuu.

Liukastut, kivitetään, ristiinnaulitaan,
ruoskitaan hengiltä,
juokset pakoon, mutta jalkasi eivät liiku.

Putoat pimeässä hyvin kauan,
kuolet nälkään ja janoon, sinut kaasutetaan,
muutut saippuaksi ja lampunvarjostimiksi.

Äitisi tappaa sinut, ammut kuulan aivoihisi,
auto suistuu sateiselta tieltä,
kurkkusi leikataan, astut miinaan.

Seisot seinää vasten, äkkiä joku heittää jotakin kohti

Linnut karjuvat puissa.
Hyvä hyvä, huutavat lapset.
Jäykkänä kuin jättimäinen
kasvaa ruis ikkunani takana.
Menen ikkunaan ja katson:
ilma kuin särkynyt jäätikkö valaistuu,
ja vilja kasvaa ritisten.
Olen kaiken tämän isä.
Otan vastaan ilman leijailevan hyväilyn.