Tuuve Aro - Karmiina KIRJA

Tuuve Aro: Karmiina. WSOY. 2004. 270 sivua.

Salassa hän oli syntynyt, ja salassa hänet pidettiin, seitsemäntoista vuotta. Salaisessa valtakunnassa pimeydestä muodostui paras ystävä. Karmiina oppi aistimaan asioita joita kukaan muu ei aistinut. Hän oppi liikkumaan ääneti ja tekeytymään näkymättömäksi kuin suojaväriinsä piiloutunut villieläin. Hän saattoi istua tunteja ja jopa päiväkausia hievahtamatta samassa asennossa, kyykyssä pää polvia vasten, ja kuunnella seinän takaa kantautuvia ääniä.

Tuuve Aron tuotantoon tutustuminen jatkuu. Tällä kertaa vuorossa oli aiemmin luettujen novellikokoelmien sijaan romaani, Aron esikoinen, joka onnistui ylittämään kaikki ennakko-odotukseni.

Saunan pimeässä kellarikomerossa varttuu tyttö nimeltä Karmiina, jota suku pitää lukittuna piilossa. Karmiinalla ei ole perhettä, kaksossiskokin on kuollut äidin heitettyä kaksoset kaivoon. Samassa tapaturmassa Karmiinan naaman oikea puoli on ruhjoutunut ja käsi surkastunut, oikeassa jalassa ei ole tuntoa. Karmiinan ainoa ystävä koko maailmassa on tulitikkurasiassa asustava lemmikkihämähäkki Kaspar.

Kirjan alkuasetelma kuulostaa sadulta, mutta melko synkältä sellaiselta. Lukitussa huoneessa varttuvasta lapsesta tulee mieleen myös Emma Donoghuen Room (odottelee parhaillaan vuoroaan kirjapinossa), jossa pidetään lukittuna äitiä ja pikkupoikaa. Sitten on tietysti ihan oikea esimerkki vangitusta tytöstä: Natascha Kampusch, jonka omaelämäkerrallinen teos ilmestyi äskettäin. Tuuve Aro on kuitenkin tarttunut aiheeseen jo aiemmin; Karmiina on ilmestynyt vuonna 2004.

Romaanin pääteema ei kuitenkaan ole vankeus vaan vapaus. Jo heti ensimmäisillä sivuilla Karmiina onnistuu pakenemaan vankilastaan. Hän ei ole koskaan käynyt missään, tavannut tuskin ketään, mutta Kaupungista hän on kuullut ja sinne pitäisi päästä. Maantiellä kävelevää Karmiinaa vastaan ajaa Lasse Sjöblomin punainen auto ja mies ottaa oudonnäköisen tytön kyytiin. Ajomatka ei kuitenkaan pääty kovin onnellisesti ja pian Karmiina on taas yksin tien poskessa. Ohi hurisee kuitenkin pian paralympialaisten pyörätuolikilpailun osanottajaryhmä, joista viimeinen, Maisa, päättääkin jäädä oudon tytön luo. Maisan mukana Karmiina taas päätyy suomalaisen korpimetsän keskelle salaisiin rave-bileisiin.

Romaanissa sattuu ja tapahtuu niin uskomattomia ja yllättäviä asioita, että sitä on vaikea laskea käsistään. Luin tätä illalla ennen nukkumaanmenoa ja ajattelin joka luvun jälkeen, että 'vielä yksi luku', 'no vielä yksi, tämä on varmasti viimeinen'... :) Kirjan tyylistä tuli välillä mieleen Johanna Sinisalo. Tässäkin kolkuteltiin fantasian portteja, vaikka tämä oli ehkä ennemminkin aikuisten satu kuin suoranaista fantasiaa. Pidin siitä, miten lähes tarunomainen hahmo, Karmiina, joutui "oikeaan" maailmaan, realististen ihmisten joukkoon.

Karmiina on silti jotenkin puistatuksia aiheuttava henkilö. Epämuodostuneen ulkonäön lisäksi hän on luonteeltaankin ennemmin sadun hirviö kuin sen sankaritar. Hän tuntuu olevan täysin vailla empatiaa tai sosiaalisia taitoja ja rauhoittelee itseään toistelemalla kellarissa lukemiensa hautausilmoitusten värssyjä. Muutenkin Karmiinan puhe koostuu lähinnä aikakauslehdistä bongatuista mainoslauseista, jotka saavat vastakaikua vasta Karmiinan päätyessä Vihreä Vaara -nimiseen ekokommuuniin, jossa suunnitellaan mielenosoitusta eduskuntatalolle. Karmiinan seikkaillessa ympäri Helsinkiä häntä seuraa ylikonstaapeli Mielonen, joka haluaisi auttaa. Mielonen on vähän kuin Thelma & Louise -leffan poliisi; hän tuntee sympatiaa väärinymmärrettyä tyttöä kohtaan ja yrittää pelastaa tämän pahalta maailmalta.

Kaunis ja hämmentävä romaani. Suosittelen lämpimästi satunnaiseen nurinkurisuuden kaipuuseen! :)