Kuvaus

SUOMI 2013 2 € Rooman sopimuksen 50-vuotispäivä - erikoisraha - juhlaraha (vain vähäisiä käytön jälkiä, pillerissä)

Varsin hyväkuntoinen suoraan pankista saatu Suomen 2-euroinen vuodelta 2013. Myynnissä on myös muita suomalaisia ja eurooppalaisia 2€-erikoisrahoja vuosilta 2004 - 2016. Kaikki rahat on säilytetty koko ajan pillereissä ja pilleri sisältyy myös tähän ostohintaan.

Rooman sopimuksen 50-vuotispäivä

Kolikon kuva esittää Rooman sopimusasiakirjaa, jossa on Euroopan talousyhteisön kuuden perustajamaan edustajien allekirjoitukset. Asiakirjan taustalla oleva kuvio jäljittelee (Michelangelon suunnittelemaa) kiveystä Piazza del Campidoglio -aukiolla, missä sopimus allekirjoitettiin 25.3.1957. Kolikoissa on tekstit ”Rooman sopimus 50 v”, ”EUROOPPA” sekä liikkeeseenlaskijamaan nimi. Tekstit ovat yhdellä tai useammalla liikkeeseenlaskijamaan kielellä tai latinaksi. Ne siis vaihtelevat euroalueen maasta toiseen, mutta kuva on aina sama. Rooman sopimuksella perustettiin Euroopan talousyhteisö, ja se johti lopulta euron käyttöönottoon vuonna 1999 sekä eurosetelien ja -kolikoiden käyttöönottoon vuonna 2002. Sopimuksen vuosipäivää vietettiin 25.3.2007. Euroalueen maat juhlistivat tapahtumaa laskemalla liikkeeseen tämän erikoisrahan. Kolikon kuva-aihe valittiin euroalueen rahapajojen järjestämän suunnittelukilpailun perusteella. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä

Ostajalle postikulut tai nouto Helsingissä (Lauttasaari).

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 88 vrk 4 h 2 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

3,50 € Sulkeutuu 88 vrk 4 h 2 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.