Kuvaus

Kuvassa oleva kirja. Vähän käyttökulumaa, mahdollisesti entisen omistajan nimi etusivulla.

SUOMALAISUUTTA VEISTÄMÄSSÄ 

Eemil Halonen, nuoren kansan kuvaseppä.

Suomi ei saavuttanut itsenäisyyttään väkirikkaan kansan, vahvan armeijan tai suurten luonnonrikkauksien ansiosta. Pohjan valtiolliselle itsenäisyydelle loivat oma kieli ja kulttuuri: kansanrunous, kirjallisuus, kansanopetus, musiikki, käsityöt ja kuvataiteet. Vuonna 1917 itsenäiseksi julistautuneen valtion peruskivi oli sivistyksellinen. Suomalaisuutta veistämässä kertoo siitä, miten Eemil Halosen elämä ja työ synnytti suomalaista kulttuuria. Hän oli sen jykeväkätinen rakentaja ja yksi niistä, jotka toivat Suomen nimen kansainvälisiin yhteyksiin.

Työteliään ja käsistään kätevän Halosen taidot noteerattiin jo varhain, ja hänestä sukeutui suomalaisen taide-elämän vaikuttaja. Suomalaisuutta veistämässä kertoo 1900-luvun suomalaisen taiteen tilasta ja kansainvälistymisestä sekä kuvaa taiteemme kehitystä itsenäisyytemme ensimmäisinä vuosikymmeninä. Eemil Halonen oli tarkkasilmäinen kansankuvaaja, ja hänen työnsä levisivät ympäri Suomea. Kuuluisimpia töitä ovat mm. Suomitalon julkisivun veistokset Helsingissä, Minna Canthin patsas Kuopiossa, Lallukan talon veistokset Viipurissa, Haukipojat Helsingin Seurahuoneella, Kalevalan innoittamat Impi ja Pohjolan emäntä sekä lukuisat merkkimiesten muotokuvat ja hautamuistomerkit.

Lapinlahtelainen kirjailija, FM Minna Kettunen (s. 1968) on julkaissut elämäkertoja, tietokirjoja, näytelmiä, lauluja sekä kolumneja useissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Hänen esikoisteoksensa Halosen taiteilijasuku (Tammi 2001) oli Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana. Minna Kettunen vaalii kulttuuriperintöä myös toimimalla perheyrittäjänä Juhani Ahon syntymäkodissa Väärnin Pappilassa, jonka peruskorjaushankkeen hän johti onnistuneeseen lopputulokseen.

Arvoteos

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 11 vrk 13 h 4 min
Myyjä edellyttää ostajalta vähintään 2 palautepistettä.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

240 € Sulkeutuu 11 vrk 13 h 4 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.