Kuvaus

Hyväkuntoinen ( K3 ) sidos , Kansankulttuuri 1950 , 207 sivua , 20 cm

Tekijöitten signeerama

Samalla signeerausaukeamalla kirjan omistajan nimi Kaisa Junttila ; hän oli illegaali isänmaan petturi , Hämeenlinan naisvankilan käynyt ; vietti yhteensä yli yhdeksän nuoruusvuottaan vankilassa .

" Kaisa Junttila oli vain 21-vuotias vuonna 1930, kun hänet passitettiin ensimmäisen kerran Hämeenlinnan keskusvankilaan. Junttila oli ollut jakamassa Helsingin Sturenkadulla julisteita, joissa kerrottiin maan työttömyystilanteesta, kun Etsivä keskuspoliisi otti hänet kiinni ja vei Fabianinkadulla sijaitsevaan putkaan. Hän joutui myös vastuuseen puolueeseen liittyvästä kirjallisesta materiaalista, jota oli säilytetty hän asunnossaan. Toisen kerran hänet pidätettiin 1939, jolloin hänet tuomittiin viiden vuoden vankeusrangaistukseen maanpetoksen valmistelusta. Kiellettyyn kommunistiseen puolueeseen hän oli liittynyt 1927. Junttilan isä oli ollut aktiivinen työväenaatteen kannattaja.

Radio-ohjelmassa Vaan henkeä kahlita voineet ei. Poliittiset naisvangit - eräs vaihe Suomen historiassa (1983) Junttila muistelee, että poliittiset vankitoverit Hämeenlinnassa olivat suunnilleen hänen ikäisiään, joskin huomattavasti vanhempiakin oli. 1930-luvulla poliittisilla vangeilla oli erityisoikeuksia. Junttila kuvailee, että ulkoilua ei oltu vielä rajoitettu. Sunnuntaisin sellien ovet olivat auki, joten oli helppo käydä toinen toisensa luona. Lisäksi sai käyttää omia vaatteita." https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/06/15/valtiolle-vaarallisia-naisia-poliittisten-naisvankien-kohtaloita-viime-sotien

 

lue alempaa fennica-osuus , niin kirjan tiedot selviävät
 
Kuntoluokitus:  (K5=uusi, K4=erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=kehno)
 
Voittajalle postituskulut; raha tililleni ja kirjapaketti / kirje postiin !

Muut kohteeni näet tästä linkistä!,
 
Fennica-tiedot alla :

Kellopoijut : runoja

Kirja

Sinervo, Elvi ; Turtiainen, Arvo

Kansankulttuuri 1950.

Genre

runot

Ulkoasu

207 sivua ; 20 cm

Kieli

suomi

Alkuteoksen kieli

suomi

Huomautukset

Kansi Tapio Tapiovaara.

JulkaistuHelsinki : Kansankulttuuri 1950.

Luokitus

udk 894.541

Lisätiedot

Elvi Sinervo, Arvo Turtiainen

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 60 vrk 4 h 15 min
Myyjä edellyttää ostajalta tunnistautumista.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

60 € Sulkeutuu 60 vrk 4 h 15 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.