SIGRUD FROSTERUS ARKKITEHTUURI
Kuvaus
nidottu hyväkuntoinen kirja v 2010 sivuja 340
Poleemisen ja älykkään arkkitehtuurikirjoittamisen järkäle. Frosteruksen tekstien käännöstrilogian kolmas osa.
Sigurd Frosterus (1876-1956) oli hämmästyttävän monitoiminen mies: näkemyksellinen esseisti, taidekriitikko, -teoreetikko ja -keräilijä sekä ennen kaikkea arkkitehti. Niinpä tämän käännöstrilogian mittavimman kirjan aiheina ovat niin modernin arkkitehtuurin synnyn kansainväliset perushahmot, kuten vaikkapa Otto Wagner ja Henry van de Velde, kuin kotimaiset merkkirakennuksetkin Kansallismuseosta Tampereen Johanneksen kirkkoon.
Frosteruksen tekstit ovat luontevaa kansainvälistä kulttuurikirjoittamista, joka toimii edelleen myös edustavana esimerkkinä analyyttisen monipuolisesta ja intohimoisesta arkkitehtuurikritiikistä.
Rauno Ekholmin kääntämät tekstit sekä runsaan kuvamateriaalin on koonnut tohtori Kimmo Sarje, jonka laaja esipuhe selvittää Frosteruksen arkkitehtonisen ajattelun kehitystä. Kirjan kolmisensataa kuvaa avaavat myös arvokkaan näkökulman aikaan, jolloin arkkitehtuuri alkoi muodostua nykyisenkaltaiseksi - moderniksi.
hakusana,arkkitehtuuri,ark,kimmo sarje,taide,uusi ylioppilastalo,tampereen johanneksen kirkko,kallion kirkko,
kv33
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.