Satu Waltari: HÄMÄRÄN MATKAMIEHET. Sidottu kirja 1964 WSOY

Satu Waltari: HÄMÄRÄN MATKAMIEHET. Päällys: Urpo Huhtanen. 1964 WSOY (toinen painos). 272-sivuinen sidottu kirja, kansipaperissa joku pieni repeämä (ks. kuva), itse kirja ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Hämärän matkamiehet (1964), Satu Waltarin kuudes teos, yhdistää lapsen elämän todellisuuden ja fantasian. Keskiössä on perhe, isä, äiti, yhdeksänvuotias Viivian, Tumppi ja Romi Höperöjänis. Koti, kaupunki, jossa Viivian kulkee koulumatkansa bussilla – aivan kuin silloinen Helsinki – matkat äidin kanssa kaupungille, sairaala – ja toinen maailma. Kirjan alussa kirjailija kertoo: "Kuten kahden eri ikäkauden välillä ei ole olemassa mitään varsinaista raja-aitaa, samoin ei tämän ja toisen todellisuuden välillä ole näkyvää vaan näkymätön seinä jonka lävitse on mahdollista ja helppo tunkeutua. Niin kauan kuin elämän vakavuus ei vielä ole saavuttanut todella tarpeeksi suuria mittasuhteita, niin kauan kuin ei vielä huomaa miten vaivatonta ja anteeksiannettavaa on antaa mielikuvituksensa herpaantua, siinä yhdeksän ja kymmenen ikävuoden välillä, on ihmisellä vielä mahdollisuus kokea seikkailuja. Seikkailuja, jotka ovat yhtä kummallisia, sekavia ja todellisia kuin se todellisuus mihin hän parhaillaan on tutustumassa."

"Hän itse eteisen peilissä, maahan saakka ulottuvaan valkoiseen yöpaitaan pukeutunut tyttö. Viivian. Aluksi hän oli todella raivostunut huomatessaan nimen koulukirjojen kansipapereissa. Joka kirjassa sama nimi hänen omalla käsialallaan kirjoitettuna. Jos hän ei kerran saanut pitää omaa nimeään niin olisi se voinut olla Helena, tai Leif, tai Boy, tai mitä muuta tahansa inhimillistä. Ikimaailmassa hän ei ollut edes kuullut puhuttavankaan kenestäkään jonka nimi koskaan olisi ollut Viivian. Kaikkeen kuitenkin tottui. Mutta sinä ensimmäisenä yönä hän oli suuttunut." (sivu 8)

"Satu Waltarin teos on kiehtova kirja, jonka voi kokea luultavasti monella eri tavalla. 'Hämärän matkamiehiin' voi kiintyä kuin pieni päähenkilö kiintyy lohikäärmeeseen tai ratsuunsa. Siinä on sadun ja toden ainekset yhdistetty taitavaksi kielelliseksi seikkailuksi. Satu Waltari halllitsee runsaan sanastonsa yhtä vaivattomasti kuin rikkaan mielikuvituksensakin." – Kaarana Sala, Uusi Suomi

"Varsinkin sellainen, joka ei ole unohtanut arjen maailman keskellä mielikuvituksen rikastuttavaa voimaa, sellainen tästä teoksesta oikein nauttii." – Marja Laakkonen, Savon Sanomat

Satu Waltari (s. 1932 Helsinki) on kirjailija Mika Waltarin (1908–1979) tytär. Satu Waltarin ja Esko Elstelän poika, teatteriohjaaja Joel Elstelä (s. 1961 Helsinki), on julkaissut nuorisokirjan ja novellikokoelman. Satu Waltari lähti 18-vuotiaana Pariisiin ja opiskeli ranskaa Alliance Françaisessa. Kokemuksistaan hän kirjoitti esikoisteoksensa Kahvila Mabillon (1952), joka kuvaa silloista opiskelijaelämää Pariisissa. Sadepilvet: Rakkauskertomus (1956) kertoo Satu Waltarin ja hänen puolisonsa Esko Elstelän romanssista. Haikeat leikit (1975) on omaelämäkerrallinen teos lapsuus- ja nuoruusvuosista. Fantasiaromaani Viides harharetki (1960) sijoittuu Ranskan keskiaikaan. Fantasian ja mielleyhtymien leikki jatkuu romaanissa Hämärän matkamiehet (1964), joka peilaa myös kirjoittamisajankohdan yhteiskuntaa. Sitä edelsi pakinakokoelma Näkötorvi (1962) ja seurasi romaani Kumma rakkaus (1968). Satu Waltari on kääntänyt useita teoksia ranskasta suomeksi.