Sanomalehti Työn Voima 25.1.1952
Kuvaus
Työn Voima (vuosina 1906–1918 Sorretun Voima) oli Jyväskylässä vuosina 1906–1959 ilmestynyt sosialidemokraattinen sanomalehti.[1]
Historia
Sorretun Voima perustettiin suurlakkoa seuranneella SDP:n nousukaudella. Poliittiselta linjaltaan se edusti jyrkkää kautskylaista marxismia. Alkuvaiheen merkkihahmoja oli kansanedustaja Onni Tuomi. Lehden levikki oli Jyväskylän suurin, mutta alhaisten tilausmaksujen ja ilmoitusten vähäisyyden takia se kärsi huomattavista taloudellisista vaikeuksista.[1]
Sisällissodan aiheuttaman lakkautuksen jälkeen lehti pääsi ilmestymään uudelleen helmikuussa 1919. Samalla sen nimeksi tuli Työn Voima.[1] 1920-luvulla se kannatti SDP:n vasenta siipeä, mutta siirtyi myöhemmin tannerilaiselle linjalle ja kehittyi enemmän uutislehden suuntaan.[2]
Toisen maailmansodan jälkeen lehti osallistui voimakkaasti sosiaalidemokraattien ja kommunistien taisteluun työväenliikkeen johtajuudesta. Sen levikki nousi aina vuoteen 1949 saakka. 1950-luvulla Työn Voima pyrki kilpailemaan uutislehtenä maakunnan ykköslehdeksi nousseen Keskisuomalaisen kanssa. Sitä julkaissut osuuskunta sortui kuitenkin lopulta taloudellisiin ongelmiin. Lehden kannatuksen laskuun vaikutti myös SDP:n hajaannus. Vuoden 1960 alusta Työn Voima yhdistettiin tamperelaiseen Kansan Lehteen, josta samalla tuli myös Keski-Suomen sosiaalidemokraattien äänenkannattaja.[2] Vuonna 1981 Keski-Suomen sosiaalidemokraattien piirilehtenä aloitti jyväskyläläinen Vastin-lehti, joka ilmestyi vuosina 1997–2014 nimellä Keski-Suomen Viikko[3], mutta lakkautettiin kevättalvella 2014.
Ilmestymistiheys ja levikki
Työn Voima ilmestyi aluksi kolmesti ja vuodesta 1920 lähtien kuudesti viikossa.[1] Sen levikki oli suurimmillaan 10 500 kappaletta vuonna 1919. 1940-luvulla levikki liikkui 8 000 kappaleen molemmin puolin ja laski seuraavalla vuosikymmenellä 5 000 kappaleen tuntumaan.[2]
Päätoimittajat ja vastaavat toimittajat
- Leander Linnavuori 1906
- Kaarlo Salovaara (vast. toim.) 1907
- Jalmari Kirjarinta 1907–1911 (vast. toim. 1908–1911)
- Väinö Hupli (vast. toim.) 1908
- Onni Tuomi 1911–1918 (vast. toim. 1911)
- Väinö Haukkariutta (vast. toim.) 1911–1917
- Oskari Suutala 1917–1918
- Toivo Lehto 1919–1928
- Väinö Salmela 1928–1929
- Heikki Laakso 1929
- Edvard Halonen 1929–1930
- Jussi Raatikainen (vast. toim.) 1930
- Jalmari Leino 1930–1937
- Reino Oittinen 1938
- Hugo Varjola 1938–1946
- Onni Haini 1946–1956
- Arvo Sepänmaa (vast. toim.) 1956
- Olavi Hurri 1956–1957
- Erkki Wikstén 1957–1959
- Ilmari Tiainen (vast. toim.) 1959[1]
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.