Raija Kauttu: SANKKALAN PERIJÄTÄR tai Rakel Liehu: PUNAINEN

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

1. Raija Kauttu: SANKKALAN PERIJÄTÄR. 1972 Suuri Suomalainen Kirjakerho. Lukujen otsikoina olevat sananlaskut on poimittu Matti Kuusen kokoamasta ja järjestämästä teoksesta Vanhan kansan sananlaskuviisaus. 244-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, ei merkintöjä, ei kansipaperia.
 
Sankkalan perijätär (1972) -romaanissa palataan Takalahden kylään ja Sankkalan kartanoon, joista kerrottiin romaanissa Sankkalan kartanon rouvat (1971). Sankkalan kartanon omistajat kuuluvat Takalan sukuun: ensimmäisen maailmansodan aikoina muuan vanhaherra Bakaeus osti sen omalle sukuhaaralleen. Vanhanherran ainoa poika ja tämän vaimo kuolivat kaksikymmenluvun alkupuolella. Pojanpojat Jouko ja Lauri jäivät isoisänsä hoiviin. Vanhaherra muutti sekä poikien että oman sukunimensä Sankkalaksi. Syyskesällä neljäkymmentäkolme Jouko Sankkala putosi tiedustelulennolla ollessaan kauaksi linjojen taakse, ja lokakuussa hänet ilmoitettiin kaatuneeksi. Sodassa vaikeasti haavoittunut Lauri palasi Sankkalaan, missä pian pidettiin hänen ja Hetin vihkimistilaisuus. Laurin invaliditeetin takia Hetti hoitaa kartanoa yhdessä tilanhoitajan kanssa… Sankkalan perijätär on kepeä, hilpeä ja nykyaikainen romaani. Nopeasti näkökulmaa vaihdellen Raija Kauttu kertoo sankkalalaisten vaiheista, joita värittää rakkaus ja viha, vallanhimo ja menneisyyden salaperäisen tapahtumat.

Aikalaisarvio romaanista Sankkalan kartanon rouvat (1971): … ”kotimaista kartanoromantiikkaa, hyvinkin kilpailukykyistä vastaavanlaisen käännöskirjallisuuden kanssa. Romantiikkaa se on, vaikka Kautun kerronta suurelta osin onkin virkistävän realistista(…) Kauttu tuntuu tällä viihdelinjalla lupaavalta tekijältä, etenkin siksi, ettei hän ole mikään tosikko, vaan sallii huumorin pilkistellä kauhutunnelmien ja kohtalokkaiden juonenkäänteiden lomassa.” – Vappu Karjalainen

Raija Kauttu (1918 Oulu – 2001 Helsinki) on julkaissut viisi historiallista romaania ja yhden jännitysromaanin: Sankkalan kartanon rouvat (1971, 6. painos 1973) ja Sankkalan perijätär (1972; sanalaskut on poimittu Matti Kuusen kokoamasta ja järjestämästä teoksesta Vanhan kansan sananlaskuviisaus), Nouda hänet, Leontes (1973), Ulrika (1974), Charlotta Idnäsin häät (1975), Varo vuoripolkua, Irene: Jännitysromaani (1976), Munkinkirkon noita: Historiallinen romaani (1978), Haudegien taru: Ristiritarit ja linnanherrat (1980) ja Haudegien kirous: Uhriveden laulu ja viimeiset Haudegenit (1981).

2. Rakel Liehu: PUNAINEN RUUKKU. Päällys: Satu Ilta. 1980 Suuri Suomalainen Kirjakerho. 154-sivuinen sidottu kirja, lukematon, kansipaperin reunoissa kulumaa, itse kirja täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Punainen ruukku (1980) on loistavana lyyrikkona ja Seth Mattsonin koskettavasta tarinasta prosaistina tunnustetun Rakel Liehun toinen romaani, intensiivinen kahden ihmisen suhteen analyysi, kehittelyltään erittäin yllättävä. Kirjailijan mielikuvitus, symbolien taju ja syvällinen näkemys yhdessä lataavat tekstin täyteen inhimillistä oivallusta ihmisen mielenliikkeistä ja hänen kohtalostaan. Anna Maria Saaristo on kirurgin vaimo, entinen leikkaussalin hoitaja, joka on jättänyt ammattinsa ja ryhtynyt keramiikkataiteilijaksi. Tuomas Vikatvuori, taiteilijan poika ja poikamies, on kulttuurisihteerinä pienessä pohjoisen kaupungissa. Nämä lapsuudenystävät kohtaava toisensa sattumalta Jerusalemissa ja sitoutuvat toisiinsa intohimoisesti, peruuttamattomasti. Etelän sädehtivä aurinko valaa kirkkauttaan Anna Marian ja Tuomaksen ylle, yhdessä he kulkevat historiallisia jalanjälkiä. Mutta käsikädessä kulkevat myös rakkaus ja ahdistus.

Rakel Liehu (o.s. Tuomi, s. 1939 Nivala) valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1963. Hän toimi valmistumisensa jälkeen äidinkielen ja historian opettajana Raahen yhteislyseossa 1963 – 1964. Rakel Liehu on julkaissut romaanit Seth Mattsonin tarina (1976), Punainen ruukku (1980) ja Helene (2003) sekä  15 runokokoelmaa, joista ensimmäinen Ihmisen murhe on yhteinen (1974), lisäksi teokset Pullinen: Laila Pullisen veistoskielestä ja tiestä (1993) ja Sininen kala: Välähdyksiä elämästä (1999; esseitä). Helene Schjerfbeckin elämästä kertova romaani Helene (2003) nosti hänet Suomen tunnetuimpien ja arvostetuimpien kirjailijoiden joukkoon. Hän oli ehdokkaana Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2005 ja sai kirjallisuuden valtionpalkinnon 2008.