Päivi Hamarus: Huuto!
Kuvaus
Huuto! : lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta
Vahvimmat sanelevat ehdot, eikä pieni ääni tule kuuluville. Huuto! on pamfletti, huuto sivistyksen ja lastemme sekä nuortemme hyvinvoinnin puolesta. Moniääninen teos luo kuvaa arjesta, jossa lapset ja nuoret elävät tässä ristiriitaisten keskustelujen maassa.
Kirjan kirjoittajat kysyvät muun muassa, miten olemme kyenneet luomaan hyvinvointivaltion, mutta emme kykene pitämään sitä yllä. Mihin rahat oikeastaan valuvat? Miksi aika ei enää riitä, ja miksi tarvitaan aina uusia asiantuntijoita? Kirjoittajat antavat myös viitteitä toimenpiteistä, joihin meidän on tartuttava voidaksemme paremmin tulevaisuudessa.
Artikkelit perustuvat sekä kirjoittajien omaan käytännön kokemukseen että vahvaan teoreettiseen pohjaan. Kokemuksia ja tietoja kirjoittajat ovat hankkineet niin ruohonjuuritasolta arjen kasvatuksen maailmoista kuin toimimalla hallinnon ja tieteen maailmoissa. Yhteistä heille on se, että he uskaltavat sanoa, ajatella, kirjoittaa ja ottaa kantaa.
Huoli, huuto nuorten hyvinvoinnin puolesta kuuluu meille jokaiselle. Viisimiljoonaisella kansalla ei ole varaa hukata yhtään nuorta.
ISBN: 9789524516235
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.