Ilmoitus on sulkeutunut
Numminen, M. A. & Saarinen, Esa: Terässinfonia, WG 1981, K3
Kuvaus
Hyväkuntoinen (K3 ) nide , Weilin + Göös 1981 , 406 sivua : kuvitettu ; 21 cm , ISBN 951-35-2634-8 nidottu
" Saarinen julkaisi yhdessä kansantaiteilija M. A. Nummisen kanssa Terässinfonia-kirjan, joka perustui heidän kirjeenvaihtoonsa. Saarinen oli alkuvuoden 1981 vierailevana tutkijana Texasissa, josta käsin hän kirjoitti kirjeitään ja kehitteli yhdessä niistä vittuilun peruslauseet. Ne ovat muodoltaan kuin logiikan oppikirjasta, mutta lauseiden tavoitteena oli todistaa vittuilun tarpeellisuudesta kirjoitushetken Suomessa.
– Jälkikäteen ei ole ihan kauhean helppoa hahmottaa, kuinka jähmettynyt ilmapiiri silloin vallitsi. Henkinen ikkunoiden avaaminen ja raikkaiden tuulten etsiminen oli sekä inspiroivaa että hyvin tärkeää, Saarinen sanoo.
Saarinen myöntää, että hän luki 36 vuoden jälkeen vittuilun olemusta pohtivan tekstinsä pelokkain tuntein, mutta yllättyi positiivisesti. Nykyään hän painottaisi asioita toisin, mutta ajattelee silti kyseisen luvun kestäneen hyvin aikaa.
Saarisen mielestä se on esimerkki hänen yleisemmästä pyrkimyksestään saada sanat elämään, ladata niihin uusia merkityskerroksia ja rakentaa siten uudenlaista todellisuutta. " https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/05/23/nuoren-esa-saarisen-mielesta-kaikkein-tarkeinta-oli-vittuilu
lue alempaa fennica-osuus , niin kirjan tiedot selviävät
Kuntoluokitus: (K5=uusi, K4=erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=kehno)
Voittajalle postituskulut; raha tililleni ja kirjapaketti / kirje postiin !
Muut kohteeni näet tästä linkistä!
Fennica-tiedot alla :
Terässinfonia
Kirja
Henkilö Numminen, M. A., 1940- ; Henkilö Saarinen, Esa, 1953-
Weilin + Göös 1981
Ulkoasu
406 sivua : kuvitettu ; 21 cm
Kieli
suomi
Alkuteoksen kieli
suomi
Julkaistu[Espoo] : Weilin + Göös 1981
Luokitus
Valmistaja([Vaasa] : Vaasa oy)
Lisätiedot
M. A. Numminen, Esa Saarinen
ISBN
951-35-2634-8 nidottu
Osta heti
70 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.