Kuvaus

NIGEL HUNTIN MAAILMA: NUOREN MONGOLOIDIN PÄIVÄKIRJA. Alkusanat professori L. S. Penrose. Suomentanut Taisto Nieminen. 1971 Kirjaneliö. 71-sivuinen nidottu kirja, lukematon, ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Alkuperäisteoksen kustantaja on Garret Publications, New-York. Johdannossa Nigel Hunt kertoo: "Minusta on hyvin hauska kirjoittaa tätä, aivan ensimmäistä kirjaani. Toivon, että se menestyy hyvin Amerikassa ja Englannissa. (…) Rouva joka kehotti minua kirjoittamaan tämän, on mrs Eileen J. Garrett ja hän sanoo että minulla on aika urakka. (…)"

Nigel Huntin maailma (1971; The World of Nigel Hunt: The Diary of a Mongoloid Youth 1970) –teos on alaotsakkeensa mukaisesti ’Nuoren mongoloidin päiväkirja’*). Takakannessa kerrotaan: Nigel Huntin vanhemmille sanottiin: "Poikaanne ei voi opettaa. Hän on henkisesti vammaantunut, eikä häntä voida koskaan auttaa." Nigelin isä Douglas Hunt oli toista mieltä. "Henkisesti vammaantuneita voidaan opettaa tekemään paljon enemmän kuin mitä useimmat lääkärit uskovat. Vaimoni, joka kuoli viime vuonna, teki suurimman työn ja antoi Nigelille mahdollisuuden kehittää itseään. Kun hänelle kerrottiin, että hänen lapsensa on mongoloidi, hän päätti mielessään, että hänen elämänsä jokainen hetki oli omistettava lapselle." Nigel Huntin maailma on tämän omistautumisen tulos. Nigelin 12.000 sanainen päiväkirja on keksintöjen ja ihmeiden maailma. Ihmeteltävän välittömästi ja liikuttavalla tavalla Nigel kuvailee ympäristöään, kokemuksiaan ja elämyksiään. Tämä ihastuttava kirja, ainutlaatuinen maailmankirjallisuudessa, lumoaa lukijansa.

Nigel Hunt syntyi 1947 Edgwaressa, Englannissa ja asui vanhempiensa kanssa Pinnerissä, Berkshiren kreivikunnassa, Lontoon länsipuolella lähellä kuninkaallista Windsorin linnaa. Hänen isänsä Douglas Hunt oli Atholl Schoolin rehtori. Nigel kävi koulua monissa paikoissa, Longfieldin kansakoulussa, Inellan Schoolissa Pinnerissä sekä Atholl Schoolissa.

*) Langdon Down kuvasi 1866 nykyisin Downin syndromana tunnetun oireyhtymän, jolle hän antoi nimen 'mongolismi'. Teoksen alkusanoissa L. S. Penrose pitääkin nimeä "vähemmän sopivana".

 

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 112 vrk 3 h 29 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

6 € Sulkeutuu 112 vrk 3 h 29 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.