Kuvaus

Merete Mazzarella: Ei kaipuuta, ei surua

On joulukuinen päivä v. 1897 Topeliuksen kotona Sipoon Koivuniemessä, jossa arkinen elämänmeno synnyttää iäkkään Topeliuksen mielessä assosiaatioita ja limittää toisiinsa mennyttä ja nykyhetkeä. Hänen mieleensä palaavat lapsuuden, nuoruuden ja voiman vuosien muistot, nuoruudenrakkaus, vaimovainaja, suhteet kolmeen tyttäreen sekä huoli näiden tulevaisuudesta. Kaikkeen tähän punoutuvat Topeliuksen ajattelun keskeiset teemat, ikääntymisen, uskon ja raskaaksi käyneen satusedän roolin pohtiminen.

Toini-tyttären ja tämän ystävän ystävä Altan kautta Mazzarella kuvaa sitä, miten Topelius kyllä puolusti naisten oikeutta kouluttautua mutta vastusti toisaalta naisten äänioikeutta. Hienosti hän kuvaa sen, miten isä joutuu muuttamaan käsitystä Toinista, kun paljastuu, että tämä onkin nimimerkin Saima H. taakse kätkeytynyt nuori runoilijatar, jonka lähettämiä tekstejä Topelius oli kannustaen arvioinut.

Teoksen toisessa osassa ääni siirtyy kirjallisuudentutkija Mazzarellalle. Hän kertoo, miksi juuri Topelius alkoi kiinnostaa häntä, mistä aineksista “esseeromaani” alkoi rakentua ja miten materiaali ohjasi häntä työn edetessä yhä syvemmälle Topeliuksen perhe-elämän jännittesiin tutkimaan sitä, mistä ei puhuttu ja mikä haluttiin tukahduttaa.

Tutkijana Mazzarella kirjaa käyttämänsä lähteet samoin kuin Topeliuksen perheen myöhemmät vaiheet. Teokseen sisältyy myös Zacharias Topeliuksen elämänvaiheiden kronologia.

Siisti kovakantinen teos vuodelta 2009.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 31 vrk 17 h 23 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 31 vrk 17 h 23 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.