Kuvaus

116 sivua

Oletko lottovoittaja?

Ilta oopperassa.

Laura Sippola on täydellisessä vireessä.

Elina Kiikko ja Ilkka Kanerva kestävät kohusta toiseen.

Mikko Rimminen tuntee sienet ja sukkikset.

Tarja Turunen on lastenteossa vasta harjoitteluvaiheessa.

Javier Berdem on kinkumpi kuin kinkku.

Yksin. Neljä ihmistä kertoo miltä ysin oleminen tuntuu.

Jatsaa tyylillä. Hulmuavat helmat kuuluvat jazztyyliin.

Saapasjalkakissa. Talvikengissä on nyt stilettikorkoja, neulesomisteita ja värikästä nahkaa.

Yves Rocherin kotikylä käy matkakohteesta.

Kauniinpi totuus. Joskus valkoinen valhe on ihan ok.

Kun äiti on aina töissä. Sinika Sokka ja Emilia tytär: syyllisyydestä tasapainoon.

Mielen myrkkyä. Kateruus ei kannata.

Surffaa sujuvasti. Mitenäs sinne nettiin nyt mentiinkään?

Reilusti kalaa. Nyt kokataan hyvän mielen kalaruokaa.

Herkkuja pöytään. Syystekstiileissä riittää värejä ja hupsuja juttuja.

Syksyn sisustustrendit. Valitse  omasi ja yhdistele!

Mummola mielessäin. Urheiluankkuri Inka Heleniuksen koti on punaisessa puutalossa.

Saharan tähtitaivaan alla. Tunisian rannoilla on ihanaa, mutta Saharan aavikolla vielä hienompaa.

Haikeutta ilmassa. Toimittaja Anna Perho ei enää tanssi tähtien kanssa.

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 49 vrk 4 h 14 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

3 € Sulkeutuu 49 vrk 4 h 14 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.