Kuvaus

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

 

1. Martta Kaivola: MAARET. 1969 Kuva ja Sana. 112-sivuinen sidottu kirja, kannen nurkan pientä taittumaa (ks. kuva) lukuun ottamatta ehjä ja siisti, ei merkintöjä, ei kansipaperia.

Maaret (1959) on Martta Kaivolan esikoisromaani. Maaret on syntynyt ja kasvanut pohjoisen erämaakylässä, jossa hän tapaa juhannusyönä kesävieraan, nuoren upseerikokelaan, joka ei halua hänestä enää erota. Seuraavana kesänä he viettävät häänsä ja muuttavat lähimpään kaupunkiin, jossa mies on opettajana. Marraskuussa mies jää autoineen junan alle. Maaret odottaa lasta. Suvi-tytöstä kasvaa nuori, josta ei ole äidilleen muuta kuin iloa, mutta Maaretia ahdistaa yksinäisyys ja ikävä. Heille avautuu mahdollisuus muuttaa Helsinkiin, jossa Maaretilla on työpakka ja uudet työtoverit. Uutta sisältöä ja iloa, mutta myös ristiriitaa elämään tuo rakastuminen arkkitehti Einari Tarinmaahan, jolla on perhe entisessä kotikaupungissa. Maaret sairastuu ja lähtee sairaalajakson jälkeen Lappiin jo lapsuudesta tuttujen Eero-papin ja hänen Maisa-vaimonsa sekä heidän toisellakymmenellä olevan Marjaana-tyttärensä luokse. Hänen palatessaan Helsinkiin hänessä on vahvistunut toivo siitä, että Jumala hoitaa eikä hylkää…

Martta Kaivola (s. 1913 Multia) toimi Salpausselän kirjailijoiden johtokunnan jäsenenä 1970–74 ja -78. Martta Kaivola on julkaissut romaanit Maaret (1959) ja Luomiskuu (1974) sekä runoja Lahden työväenopiston runoantologiassa Kerttu kämmenellä (1986).

 

2. Anni Korpela: REBEKKA. 1987 Kustannuskeskus Päivä Oy. 112-sivuinen sidottu kirja, kannet ylipainettu, ehjä ja siisti, kannen ja esilehden välisellä lehdellä alkuperäisen omistajan nimi, esilehden yläreunassa ja usean luvun alussa päiväyksiä ja merkintöjä (jotka eivät haittaa lukemista).

Rebekka (1987) on Anni Korpelan lapsille ja nuorille suunnattu romaani. Päähenkilö on nuori, rampa tyttö, jonka elämä liittyy kiinteästi Jeesuksen toimintaan. Ystäviensä kanssa hän ryhtyy uskaliaisiin yrityksiin. Uskon, epäilyksen, toivon ja epätoivonkin vaihtelut leimaavat Rebekan elämää. Suurimman ilon hetkistä hän syöksyy suunnattomaan kauhuun, joka kuitenkin jälleen vaihtuu turvalliseksi tulevaisuuden uskoksi.

Anna Siviä Korpela (1915 Vesanto – 1996 Keitele) syntyi maanviljelijäperheeseen ja kävi kansakoulun. Avioiduttuaan 20-vuotiaana hän teki elämäntyönsä maatilanemäntänä. Hän asui vuoteen 1978 Vesannolla ja lopun elämänsä Keiteleellä. Hänen runojaan julkaistiin lehdissä ja albumeissa; kirjoittajana hän käytti  nimimerkkejä Anna-Siviä, Kirsikka, Oskari ja Rebekka. Anni Korpelan esikoisteos, runokokoelma Aurinko sammuttaa tähdet, ilmestyi 1975. Sitä seurasivat runokokoelmat Hiljaisten puiden alla (1977), Pane hellyys sanoihisi (1981), Tämä päivieni rikkaus (1984), Kootut runot (1986), Kaamoksesta kevääseen (1988; valokuvat Onni Terävä), Niin kaunis on maa (1989; valokuvat Onni Terävä), Katson sinua elämä (1990; valokuvat Onni Terävä), Minun rauhani (1991), Päivät aurinkoiset – päivät pilviset (1992), Rakkaus on kotini (1993, 2001; kootut runot), Sinulle (1993), Jos ihmisestä laulun tekisin (1994; valokuvat Onni Terävä), Kaipauksen tuolla puolen (1997) ja Tähtien väli (1998), romaanit Huhdan suvun perintö (1980), Tyttö kuin tuomenmarja (1982), Elina (1986), Leskimorsian (1988), Kesä kuin uni (1990), Elämän monet kasvot (1991), Myrskyn jälkeen (1994) ja Hyvästi näkinkenkäranta (1996), lastenromaanit Jasmin (1987), Rebekka(1987) ja Sininen tähti (1992), kuvateoksen Tässä on tie (1987; teksti Anni Korpela, valokuvat Onni Terävä) sekä muistelmakirjan Mistä teit runontekijän (1995).
 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 99 vrk 20 h 37 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4 € Sulkeutuu 99 vrk 20 h 37 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.