Mariah Carey - The emancipation of mimi CD ultra platinum ed
Kuvaus
The Emancipation of Mimi on Mariah Careyn kymmenes studioalbumi, ja se julkaistiin 4. huhtikuuta 2005. Albumi keskittyy muutamiin R&B:n sukuisiin musiikkityyleihin, ja sen tyyli vaihtelee 1970-luvun retrosoulista quiet stormiin, gospeliin ja niin edelleen. The Emancipation of Mimi keräsi kriitikoilta melko positiivisia arvosteluja, esimerkiksi Blender-lehti antoi sille neljä tähteä viidestä ja USA Today kolme ja puoli neljästä. The Guardian -lehden Caroline Sullivan sanoi, että The Emancipation of Mimin laulut olivat Mariah Careyn ensimmäiset laulut, joita hän voisi kuunnella uudelleen ilmaiseksi.
The Emancipation of Mimi voitti vuonna 2006 "Tämän hetken paras R&B-albumi" Grammy-palkinnon. Albumi nousi myös suoraan Billboard 200 -listan kärkeen ensimmäisellä listaviikollaan, ja siitä tuli vuoden 2005 myydyin albumi Yhdysvalloissa, kun sitä myytiin yli 5 900 000 kappaletta. The Emancipation of Mimi olikin Careyn myydyin albumi Yhdysvalloissa sitten Daydream-albumin.
Albumin kappaleita alettiin työstää jo Careyn Charmbracelet World Tour -kiertueen aikana vuoden 2004 alussa. Koska hänen entinen ohjaajansa Lyor Cohen oli siirtynyt Island Recordsilta Warner Bros. Records -levy-yhtiöön, L. A. Reid korvasi tämän.
Ko. levy ultra platinum edition
"It's Like That" 3:23
"We Belong Together" 3:21
"Shake It Off" 3:52
"Mine Again" 4:01
"Say Somethin'" (feat. Snoop Dogg) 3:44
"Stay the Night" 3:57
"Get Your Number" (feat. Jermaine Dupri) 3:15
"One and Only" (feat. Twista) 3:14
"Circles" 3:30
"Your Girl" 2:46
"I Wish I Knew" 3:34
"To the Floor" (feat. Nelly)
"Joy Ride" 4:03
"Fly Like a Bird" 3:52
Don't forget about us
Makin' it last all night (what it do) feat Jermaine Dupri
So lonely (one & only part II) carey & Twista
We belong together remix feat jadakiss and styles p.
boldatut ultra platinum editionissa
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.