Kuvaus

Kummeli Alivuokralainen + Lomalla  -  2 DVD

Kummeli - Alivuokralainen

Alivuokralainen on Kummeleiden näkemys kiristyksestä, munuaissiirrosta kotioloissa, emansipaatiosta sekä järjettömästä sekoilusta käyttäen elokuvakeinona perinteistä farssia.

Oiva Lohtander tutustuu minipossuun. Munuaissiirtokirurgi Lauri Mustonen (Mikko Kivinen) ja yliopiston hyönteistutkija Pauli Bergström (Heikki Silvennoinen) asuvat arvokiinteistöä kaupungin kalleimmalla asuinalueella. Asunnon on jo vuosikausia omistanut vanharouva Lydia Molotova (Tuija Ernamo), joka ei ole nostanut herrojen vuokraa pitkiin aikoihin. Nyt rouva on kuitenkin antanut asunnon ennakkoperintönä veljenpojalleen vääpeli John Molotoville (Heikki Hela). joka päättää ensitöikseen nostaa kiinteistön vuokran pilviin ja muutattaa isotätinsä Lydia Molotovan herrojen asuntoon.

Siitä alkaa mielikuvituksellinen tapahtumaketju, jonka absurdi juoni kuljettaa yhteen törmääviä roolihahmoja tilanteesta toiseen vauhdikkaalla tavalla, joka on tunnusomaista Suomen suosituimmalle koomikkoryhmälle.

Alivuokralainen-elokuva pohjautuu Timo Kahilaisen ja Heikki Vihisen alunperin tetatterilavalle kirjoittamaan näytelmään. Se on ollut huikea menestys Tampereen Teatterissa. Helmikuussa 2008 sen oli nähnyt jo yli satatuhatta katsojaa.

 

Lomalla

Rikoskopla ryöstää kultasepänliikkeen Helsingissä ja pääsee saaliineen pakoon. Kaksitoista vuotta myöhemmin ryöstössä mukana ollut hammas-lääkäri Jussi (Juha Veijonen) lähteen Lena-vaimonsa (Outi Mäenpää) ja kahden Tero-nimisen (Karrin Temonen ja Ossi Tikkanen) kauhu-kakaransa kanssa rantalomalle Mallorcalle. Tarkoituksena on piristää arjen laimentamaa liittoa ja palauttaa perhe-elämä oikeille raiteilleen. Matka saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun Jussi kohtaa sattumalta entisen rikos-kumppaninsa ja rakastettunsa, virolaisen Siirin (Kärt Tomingas). Siiri yrittää taas houkutella miestä pauloihinsa. Paikallinen suomalainen, lipevä liikemies Samuli (Samuli Edelmann) lohduttaa puolestaan unohdettua vaimoa. Miten käy avioliiton ja perheen rauhallisen rantaloman?

Lomalla on vauhdikas elokuva, jossa on taidokkaasti sekoitettu komedian ja jännärin ainekset. Ohjaaja Aleksi Mäkelä yhdessä kuvaaja Pini Hellstedtin kanssa tekee elokuvasta visuaalisesti nautittavan. Elokuvaa vauhdittaa loistava musiikki. Mukana mm. Samuli Edelmannin listahitti "Kaikki tahtoo".

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 32 vrk 14 h 38 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

3 € Sulkeutuu 32 vrk 14 h 38 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.