Kriittinen mediakasvatus Herkman, Juha
Kuvaus
Kriittinen mediakasvatus
Herkman, Juha , kirjoittaja, 1969-
Vastapaino 2007
Miten tuntemattomalle saarelle haaksirikkoutuvista kertova television seikkailusarja voi toimia lähtökohtana politiikasta käydyille väittelyille? Kuinka populaarikulttuurin kuvastot on mahdollista ottaa osaksi historian tai biologian kouluopetusta? Miten visuaalista kulttuuria kannattaa lähestyä luokkahuoneissa? Kriittinen mediakasvatus vastaa edellä esitettyihin ja moniin muihin vastaaviin kysymyksiin. Kirja antaa välineitä kriittisen kasvatuksen teorioiden soveltamiseen käytännön mediakasvatustyössä. Herkman pohtii, kuinka populaarikulttuurin ja viihteen kuvastojen synnyttämä innostus on mahdollista valjastaa kouluoppimisen voimavaraksi. Hänen mukaansa kriittisen mediakasvatuksen tavoitteena on tuottaa uusia näkökulmia arjesta tuttuihin median ilmiöihin ja saada aikaan toimintaa, jolla kamppaillaan eriarvoisuutta vastaan. Herkman toimii tutkijana ja opettajana Helsingin yliopistossa. Hän on aiemmin julkaissut muun muassa teokset Audiovisuaalinen mediakulttuuri (2001) ja Viestinnän lähde (2004).
Ulkoasu
259 sivua : kuvitettu ; 21 cm
JulkaistuTampere : Vastapaino, 2007
LISÄÄ Aiheet
LISÄÄ
Valmistaja(Keuruu : Otavan Kirjapaino)
Lisätiedot
Juha Herkman
ISBN
978-951-768-202-2 nidottu
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.