Kotiteollisuus - 7 CD
Kuvaus
Kotiteollisuus on lappeenrantalainen yhtye, jonka musiikkityyli on suomirockin ja metallin sekoitusta.
Yhtye tunnettiin vuosina 1993–1997 nimellä Hullu ukko ja kotiteollisuus; vuosina 1991–1992 yhtyeellä ei vielä nimeä ollutkaan. Vuonna 1997 nimi lyhennettiin pelkäksi Kotiteollisuudeksi. Vuonna 2004 yhtye voitti parhaan hard rock-metalli-albumin Emman albumillaan Helvetistä itään, ja tämä olikin osittain yhtyeen läpimurto.
7 on Kotiteollisuus-yhtyeen seitsemäs albumi. Se julkaistiin vuonna 2005. Levy debytoi Suomen virallisen listan ensimmäisellä sijalla. Levyltä julkaistiin kaksi singleä, "Vieraan Sanomaa" ja "Kaihola", joista etenkin ensimmäinen oli hitti. Kummastakin tehtiin musiikkivideot. Kaiholan musiikkivideossa pääosaa näyttelee Kari Hietalahti.
Kappaleet
Hulluutta ja humalaa – 3.24 Vieraan sanomaa – 4.29 Kaihola – 5.11 Perkeleen työtä – 3.09 Murheen mailla – 4.28 Syli – 6.14 Pohjanmaan kautta – 3.27 Raskas kantaa – 5.21 Hyvää tulevaisuutta – 5.24 Siemen alla routaisen maan – 5.23
Kokoonpano
- Jouni Hynynen – laulu, kitarat
- Jari-Markus Sinkkonen – rummut, taustalaulu
- Janne Hongisto – basso, taustalaulu
Vierailijat
- Miitri Aaltonen – taustalaulut, kertosäkeen laulu kappaleessa "Syli"
- Janne Hynynen – taustalaulut
- Tuomas Holopainen – kosketinsoittimet
- Mikko Karmila – äänitys, miksaus, tuotanto, kitara, ohjelmointi
Huom. todellisuudessa bookletlissa näkyy kuvio ja kirjoitus todella himmeänä.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.