Keijo Siekkinen: JÄÄHYVÄISET RAKKAUDELLE. Sid. 2008 Gummerus

Keijo Siekkinen: JÄÄHYVÄISET RAKKAUDELLE: NUOREN JOHANNEKSEN TILINPÄÄTÖS. Kansi: Timo Numminen. 2008 Gummerus (toinen painos). 236-sivuinen sidottu kirja, ehjä kansipaperi, itse kirja täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Jäähyväiset rakkaudelle: Nuoren Johanneksen tilinpäätös (2008) on romaani täynnä reheviä, suurenmoisia luonteita – rakastettavia kaikessa rikkinäisyydessään. Kirjakauppias Muttinen on hyvä ihminen. Hänen lemmittynsä Siula on ihana ja hyvä ihminen. Advokaatti Tommola on suurisydäminen lähimmäinen ja tulisieluinen jatsimies. Matemaattinen nero Merzi on jättänyt opintonsa sikseen ja keskittyy pelaamaan erilaisia rahapelejä. Näyttelijä Emaus on hyvin herkkä ihminen, hänellä on suuri kyynel. Jäähyväiset rakkaudelle punoo henkilöiden risteävät polut kauniisti yhteen tavalla, joka tekee oikeutta itse elämän monimutkaisuudelle. Kaikkien yhteiseksi ongelmaksi kehkeytyy se, että Muttinen on mielisairaalan suljetulla osastolla eikä pääse sieltä pois, koska hänellä ei ole sairaudentuntoa. Muttinen täytyy pelastaa! Romaani kertoo myös kirjailijasta, nimeltään Siekkinen, joka on ollut mykkä hyvin kauan. Hän huomaa yllättäen, että häneltä on kadonnut kymmenen vuotta. Keijo Siekkinen tekee komean paluun suomalaisen kertomakirjallisuuden keskiöön. Huikean ironian läpi romaani tuo esiin julmia kohtaloita, mutta viime kädessä kertoja sulkee henkilönsä armolliseen, lämpimään syleilyyn.

Keijo Siekkinen (s. 1948 Jyväskylä) herätti 1970-luvun alkupuolella huomiota epäsovinnaisella otteellaan ja hirtehisillä veijaritarinoillaan. Hän oli Finlandia-palkintoehdokkaana romaanilla Äidin hauta (1985), joka erittelee kipeitä tuntemuksia ironian ja groteskin huumorin läpi. Siekkisen kerronnalle on tyypillistä puheenomainen sujuvuus ja ällistyttävien assosiaatioiden leikki, myöhemmässä tuotannossa useiden kertojanäkökulmien käyttö ja tarinan kommentointi lukijalle sen kuluessa. Siekkistä on luonnehdittu niin työläiskirjailijaksi kuin keskisuomalaiseksikin kirjailijaksi. Valtakunnallista merkitystä hänellä on ollut romaanimuodon uudistajana ja kantaa ottavana yhteiskunnallisena kertojana, jonka tuotannon keskeisiin teemoihin kuuluvat yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja työ. Siekkinen on saanut mm. J.H. Erkon palkinnon 1971, Jyväskylän Kesän debyyttinäytelmäkilpailun jaetun ensimmäisen sijan 1971, Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon 1973, Gummeruksen Kaarlen päivän palkinnon 1974 ja 1982, Sanomalehti Keskisuomalaisen taidepalkinnon 1982, Keski-Suomen läänin taidepalkinnon 1986, Valtion kirjallisuuspalkinnon 1989, Jyväskylän maalaiskunnan kulttuuripalkinnon 1993 ja Valtion 15-vuotisen apurahan 1992. Esikoisromaani Naisen mies (1973) kertoo nuoren aviomiehen elämästä ja työkokemuksista. Reinon veljenpojassa (1978) nousevat etusijalle kirjallinen minä ja ympäristö: omakotitaloyhteisö, maailmaa pystyssä pitävä vaimo sekä varjominän juopotteleva ja syrjäpolkuja liikkuva veljeskunta. Aikalaissatiirilla on kirjassa suuri paino. Romaanin Kuusitoistamiehinen pyramidi (1981) aiheena on Vaajakosken teollisuusyhdyskunta, jonka kronikkaa Siekkinen kirjoittaa liikkuen sekä nykyisyydessä että menneisyydessä. Keijo Siekkinen on julkaissut romaanit Naisen mies (1973), Betoniraudoittaja Eino Helminen (1974), Raskaat miehet (1976), Reinon veljenpoika (1978), Kuusitoistamiehinen pyramidi (1981), Äidin hauta (1985), Kuinka tiikerivuori valloitetaan (1988), Kettuluolat (1993), Papin poika ja pappi (1997) ja Jäähyväiset rakkaudelle (2008). Lisäksi hän on kirjoittanut näytelmiä ja ollut mukana antologioissa.