Keijo Siekkinen: ÄIDIN HAUTA tai PAPIN POIKA JA PAPPI tai

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

1. Keijo Siekkinen: BETONIRAUDOITTAJA EINO HELMINEN. Kansi: Heikki Kiiskinen. 1974 Gummerus. 186-sivuinen sidottu kirja (liimasidottu), kansipaperin reunoissa kulumaa, ei merkintöjä.

Betoniraudoittaja Eino Helminen (1974) on Keijo Siekkisen toinen romaani. Kirjassa puhuu Eino Helminen, rakentaja Keski-Suomesta. Meneillään ovat tärkeät viikot hänen elämässään: kuusikymmentäviisi ikävuotta tulee täyteen, alkaa eläkkeelläolo, pitkä vapaa. Siinä tulee mieleen nuoruus, naimisiinmeno silloin ennen sotia, vuodet rintamalla. Ja sitten parhaan miehuuden kovat urakat aina Olympiakylän hurjaa työmaata myöten, oman talon nostaminen iltatöinä mäkeen, lasten kasvu. Lapset tosiaan. Nyt vanhimmat ovat päälle kolmenkymmenen, nuorinkin jo naimisissa vaikka vielä vähän asettumaton. Romaani huipentuu syntymäpäiviin, jolloin suku on koolla ja syntyy pitkä väittely politiikasta, työväenliikkeestä, valtakoneistoista, yksityisen ihmisen mahdollisuuksista vaikuttaa maailman menoon. Isä ja pojat joutuvat tietysti hakaukseen, mutta erityisen selvästi tulee esiin nuoren sukupolven itsensä sisällä kasvava kuilu. Romaani heijastelee ja kritikoi osuvasti nuoren polven tämänhetkistä ajatusmaailmaa. Terävästi pohditaan ajankohtaisia aatteellisia kysymyksiä, elävästi piirretään näkyviin työväentalo kaupungin liepeessä ja sen ympärille kohoava omakotiasutus. Romaani on ennen kaikkea ymmärtävä muotokuva vanhasta rakentajasta, miehestä joka on ikänsä tehnyt työtä ja joka osaa työntekoa kunnioittaa.

2. Keijo Siekkinen: ÄIDIN HAUTA. 1985 Gummerus. 174-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, ei merkintöjä, ei kansipaperia.

Äidin hauta (1985) on kertomus äidistä – ja pojasta, isästä, perheestä, elämästä. ”Tyyne Taimi, minun kuollut äitini. Minun on tämä kerrottava, koska olet kuollut. Jospa sinä ymmärrät. Nyt on kesä jo. Kävimme isän kanssa haudallasi. Veimme kukan. Isä ajatteli ensin ostaa ruukkukukan mutta ei sitten ostanut koska kohta ne laittavat kukat kasvamaan kuitenkin, istuttavat niitä keltaisia hyvin kasvavia pehkoja." "Minun ei tarvitse miettiä kuolemaa, ei kenenkään tarvitse. Minun pitää katkaista napanuora. On se saatava poikki ennen kuin se lahoaa. Ajattelen opetella kävelemään omilla jaloillani ettei minun tarvitse niin vanhaksi olla mahdottoman maailman rakentaja kuin isä. Tämä maailma alkaa olla siinä kunnossa, ettei se kestä parantajia ja pelastajia enää, näitä äitinsä poikia. Kävin ulkona, oven edessä on ketunleipiä. Se on pieni kukka, valkoisessa terälehdessä on viininpunaisia kuvioita niin kuin pienemmän terälehden ääriviivat ja syvällä kukan nielussa on keltainen kruunu. Siitä on monta vuotta kun olen katsonut sitä näin läheltä. Maistoin ketunleivän vartta, se maistui suolaiselta mutta ei niin suolaiselta kuin joskus.”

3. Keijo Siekkinen: PAPIN POIKA JA PAPPI. Päällys: Liisa Holm. 1997 Gummerus. 192-sivuinen sidottu kirja, lukematon, täysin ehjä ja siisti, ehjä kansipaperi, ei merkintöjä.

Papin poika ja pappi (1997) on hauska, sydämellinen ja hersyvä romaani kuolemanvakavista asioista, itsemääräämisoikeudesta ja ikuisesta naisellisuudesta. Tapahtumien keskushenkilönä on 99-vuotias taloudenhoitaja Helena Pennanen, joka haluaa päättää elämästään itse. Sivusta seuraajana ja asioiden toimeenpanijana on Asko Kolu, joka on pappi ja papin poika ja siksi luotettava henkilö. Myös muita Askolle ja Helenalle tärkeitä ihmisiä on mukana yhteisellä lomamatkalla, joka loppua kohti kiihtyy hurjaan, siekkismäiseen ilotulitukseen.

Keijo Siekkinen (s. 1948 Jyväskylä) herätti 1970-luvun alkupuolella huomiota epäsovinnaisella otteellaan ja hirtehisillä veijaritarinoillaan. Hän oli Finlandia-palkintoehdokkaana romaanilla Äidin hauta (1985), joka erittelee kipeitä tuntemuksia ironian ja groteskin huumorin läpi. Siekkisen kerronnalle on tyypillistä puheenomainen sujuvuus ja ällistyttävien assosiaatioiden leikki, myöhemmässä tuotannossa useiden kertojanäkökulmien käyttö ja tarinan kommentointi lukijalle sen kuluessa. Siekkistä on luonnehdittu niin työläiskirjailijaksi kuin keskisuomalaiseksikin kirjailijaksi. Valtakunnallista merkitystä hänellä on ollut romaanimuodon uudistajana ja kantaa ottavana yhteiskunnallisena kertojana, jonka tuotannon keskeisiin teemoihin kuuluvat yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja työ. Siekkinen on saanut mm. J.H. Erkon palkinnon 1971, Jyväskylän Kesän debyyttinäytelmäkilpailun jaetun ensimmäisen sijan 1971, Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon 1973, Gummeruksen Kaarlen päivän palkinnon 1974 ja 1982, Sanomalehti Keskisuomalaisen taidepalkinnon 1982, Keski-Suomen läänin taidepalkinnon 1986, Valtion kirjallisuuspalkinnon 1989, Jyväskylän maalaiskunnan kulttuuripalkinnon 1993 ja Valtion 15-vuotisen apurahan 1992. Keijo Siekkinen on julkaissut romaanit (Naisen mies 1973), Betoniraudoittaja Eino Helminen (1974), Raskaat miehet (1976), Reinon veljenpoika (1978), Kuusitoistamiehinen pyramidi (1981), Äidin hauta (1985), Kuinka tiikerivuori valloitetaan (1988), Kettuluolat (1993), Papin poika ja pappi (1997) ja Jäähyväiset rakkaudelle (2008). Lisäksi hän on kirjoittanut näytelmiä ja ollut mukana antologioissa.