Kuvaus

Gummerus 1981 kovakantinen

1.painos

Juuret Iijoen törmässä

Suomalaisten voittoisa eteneminen Itä-Karjalassa on pysähtynyt ja sota muuttunut asemasodaksi. Jonkinlaista asemasotaa on myös Kallen rintamantakainen toipilaselämä. Hän on kävelevä mies ja jaksaa hiihtää selkosen halki tyttöjään tapaamaan, mutta toisaalta hänen haavansa eivät ota parantuakseen. Lomat, tarkastuksen ja sairaalaosastot vuorottelevat hänen elämässään. Lopulta Kalle joutuu lääkärien kiistakapulaksi: hänet passitetaan rintamalle ja sieltä heti kiukkuisten sanojen saattelemana takaisin Ouluun.


Nyt seuraa uusi sairaalavaihe ja huonetoveruus värikkään sotamies Mikkosen kanssa. Mikkonen on sukupuoliatleetti ja kaikin puolin hämmästyttävä mies, mutta opit ja kehotukset, joita hän auliisti jakelee, eivät lankea Kallessa hyvään maahan. Jokin on lamannut miehen mielen ja kääntänyt sen pois naisista. Aikanaan laman syy sitten selviää, ja totuuden paljastuessa se merkitsee Kallelle suurta henkistä romahdusta.

Nuoren miehen elämä käy nyt pohjalukemissaan, ja se vaatii häneltä elämänarvojen uutta punnintaa. Onneksi vaakakupissa on myös kultaisia punnuksia, kuten isällisen inhimillinen lääkärimajuri ja lähes enkelin hahmoon kasvava sairaanhoitaja. Tulevan kirjailijan ja hänen ihmiskäsityksensä kannalta tulee merkittäväksi se tieto, että juuri syvimmän alennuksensa hetkellä ihminen voi saada ymmärtävimmän kohtelun – kohdata ihmisarvonsa.

Kalle Päätalon tämänkertainen kirja on yksityisempi ja intiimimpi kuin sarjan aikaisemmat sotaa kuvanneet osat. Tähän ovat johtaneet päähenkilön kokemukset, jotka ovat merkinneet hänelle tärkeätä itsetuntemuksen koulua. Samalla ne ovat nousseet haasteeksi ja vaikeaksi tehtäväksi kirjailijalle, joka on päättänyt kertoa ”kaikki”. Tilityksessään Kalle Päätalo onnistuu hyvin, koska hänellä on varusteinaan kaksi kirjailijan arvokasta asetta: itseironia ja huumori.

Ei merkintöjä, kunto kuten kuvassa, kansipapereissa kulumaa

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


5 €
Sulkeutuu 96 vrk 17 h 42 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 96 vrk 17 h 42 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.