Kalevi Kalemaa - Edvin Laine. Sisulla ja tunteella - 2003
Kuvaus
WSOY. Helsinki.
Sidottu, kovakantinen kirja. Irtokannet.
624 s.
Ei kynämerkintöjä.
Edvin Armas Laine (vuoteen 1906 Bovellán; 13. heinäkuuta 1905 Iisalmi – 18. marraskuuta 1989 Helsinki) oli Suomen tunnetuimpia teatteri- ja elokuvaohjaajia.
Laineen ohjaama elokuva Tuntematon sotilas (1955) on ylivoimaisesti kaikkien aikojen katsotuin elokuva Suomessa. Sen ja muiden suomalaisten kirjallisuusklassikoiden, kuten Täällä Pohjantähden alla (1968) ja Niskavuori-sarja, ohjaaminen teki Laineesta – Peter von Baghin sanoin – Suomen kansallisohjaajan.
Edvin Laineen teatteriura alkoi Turun teatterista näyttelijänä. Vuonna 1935 hän siirtyi Tampereelle ja eteni Tampereen Työväen Teatterin johtajaksi. Vuodet 1943–1953 Laine oli Helsingin Kansanteatterin ohjaaja-näyttelijä ja 1953–1973 Suomen Kansallisteatterin ohjaaja. Näiden töiden ohella hän vieraili muualla ja ohjasi Tuntemattoman sotilaan yhdeksänä kesänä Pyynikin kesäteatterissa, ja lisäksi useita oopperoita.
Laine esiintyi ensimmäisen kerran elokuvassa Sano se suomeksi (1930). Suurempi elokuvarooli oli Juhanina Seitsemässä veljeksessä (1939).
Nelikymmenvuotisesta teatteriurasta huolimatta Laine tuli tunnetuksi ennen kaikkea elokuvaohjaajana. Laineen ohjauksia sävyttävät iskevä ja voimakas kerronta. Hän ohjasi 43 vuoden aikana 39 elokuvaa, ensimmäisenä maalaismelodraama Yrjänän emännän synti (1943). Kestävimpiä ohjaustöitään hän teki ohjatessaan suomalaisen kansalliskirjallisuuden klassikoita, kuten Väinö Linnan Tuntematon sotilas (1955) ja Täällä Pohjantähden alla (1968) ja kolme Hella Wuolijoen Niskavuori-elokuvaa.
Laine oli 1941–1989 naimisissa näyttelijä ja käsikirjoittaja Mirjam Noveron kanssa, joka näytteli muun muassa Anna Kivivuorta elokuvassa Täällä Pohjantähden alla.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.