Kaislikossa suhisee / The Wind in the Willows, 1996
Kuvaus
Kaislikossa suhisee / The Wind in the Willows - Special Edition (DVD)
Suosio on taattu, kun MONTY PYTHON -ryhmä tekee oman versionsa tästä klassisesta kertomuksesta. Valmistaudu hurjaan menoon maalla herra Rupikonnan, Rotan, Myyrän, Mäyrän ja heidän ystäviensä kanssa.
Rupikonnan mieltymys uusimpiin urheiluautoihin uhkaa syöstä koko joenvarren kaaokseen. Samalla näädät punovat salakavalia juonia muuttaakseen Konnankartanon jättiläismäiseksi koiranruokatehtaaksi.
Edessä on näin vääjäämättä ankara taistelu Rupikonnan ja hänen ystäviensä käydessä näätiä vastaan kiihkeässä nujakassa, jossa mikä tahansa on sallittua – kirjaimellisesti.
KAISLIKOSSA SUHISEE on täpötäynnä hillittömän hauskoja hahmoja, nokkelia sutkauksia ja mukaansatempaavia lauluja, joten se on aivan yhtä nautittava elämys kuin sen innoituksena ollut klassikko.
Maan mainiot Steve Coogan, Eric Idle ja Terry Jones vievät sinut tälle veitikkamaiselle ja loputtoman hauskalle vuoristoradalle yhdessä John Cleesen, Steven Fryn, Michael Palinin, Julia Sawahlan ja Victoria Woodin kaltaisten tuttujen kasvojen kanssa.
Ohjaus: Terry Jones
Näyttelijät: John Cleese, Michael Palin, Eric Idle, Terry Jones, Stephen Fry, Anthony Sher, Steve Coogan, Robert Bathurst, Nigel Planer, Nicol Williamson, Bernard Hill, Julia Sawalha, Antony Sher, Victoria Wood, Don Henderson, Richard James
Valmistusvuosi: 1996
Kesto: 1 h 24 min
Kuva: 16:9 Widescreen 1.85:1
Ääni: Englanti - Dolby Digital 2.0
Tekstitys: Suomi, ruotsi, englanti
Kotelon kansien kieli: Suomi
Alue: 2 (eurooppa)
Katso myös muut myynnissä olevat elokuvani!
https://www.huuto.net/haku/sellernro/1868445/category/86
Pakkaan tuotteet hyvin, mutta en vastaa huutokohteeseen kohdistuneesta postin kuljetusvaurioista enkä postin kadottamista toimituksista! Tähän mennessä ei kuitenkaan ole yksikään kirje hävinnyt postissa.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.