k, Glover Wright: Soihtu
Kuvaus
k, Glover Wright: Soihtu
Häntä nimitetään Sudeksi. Miestä, joka on karismaattisen johtajan persoonallisuus; miestä, joka uskoo kuolevansa mutta haluaa sitä ennen saavuttaa lähes mahdottoman päämäärän. Osaksi on kyse kostosta. Englannin hallitus on aikoinaan käyttänyt häntä hyväkseen ja sitten sysännyt kylmästi syrjään. Mutta siinä ei ole kaikki.Ympärilleen Susi kerää ryhmän sotien kovettamia miehiä, joista hän pelottavan täydellisellä alistamisella takoo omaa tahtoa vailla olevan, sokean uskollisen iskujoukon. Rääkin kestäneiden taistelijoiden toiminta suuntautuu tästä lähin yksin hänen osoittamaansa päämäärään. Jokainen on valmis antamaan kaikkensa hänen puolestaan ja sen soihdun puolesta, jonka hän sytyttää heidän asiansa vertauskuvaksi.
Maailma katselee hämmästyneenä, kun tuo hurja joukko iskee. Se hyökkää Neuvostoliiton Lontoon-suurlähetystöön, valtaa sen ja alkaa kiristää Englannin hallitusta. Seurauksena on tietenkin suurvaltapoliittinen kriisi ja hälytystila maailman valtakeskuksissa. Räjähdysaltis tilanne on saatava puretuksi mihin tahansa hintaan – eikä tuo hinta ihan vähäinen olekaan.
Soihtu on timantinkova jännäri, jonka aihe on kuin suoraan tämän päivän lehtiotsikoista ja toteutus taitajan työtä. Toiminta etenee kiihkeänä viimeiselle riville saakka ja hätkähdyttävä realismi pureutuu nykytodellisuuden ytimeen.
Koko kansan kirjakerho 1983, 4. painos (painettu DDR:ssa)
259 sivua ; 21 cm
ISBN: 951-864-002-5
suomentanut Kaija Kauppi
jännityskirjallisuus - romaanit - kaunokirjallisuus - käännökset
Lähes uudenveroinen kovakantinen kirja. Ei merkintöjä tai taittuneita sivuja. Päällyspapereissa on lievää repeilyä; kirjan selkämys on hieman vino.
Painoa 384 grammaa. Mahdollinen postitus halvimmillaan kohtuuhyvin suojattuna isossa Helposti-kuoressa.
POSTIKULUT, NOUTO, YM. |
---|
Postitus enintään todellisten postikulujen suuruisena. Toimituskuluina on ilmoitettu kohteen halvin mahdollinen postitushinta, vaikka tämä ei ole esimerkiksi postikorttien kohdalla aina suositeltavin vaihtoehto joko olemattoman tai täysin puuttuvan suojauksen vuoksi.
Huutoja voi kerätä yhteen isommaksi kirje- / pakettilähetykseksi, jolloin postitus saattaa tulla halvemmaksi. Lisätietoja Postin hinnat-sivulla. |
Ostaja maksaa huudon lisäksi mahdolliset postikulut etukäteen tililleni tai rahat käteen noudettaessa.
Yritän postittaa huudot mahdollisimman hyvin suojattuina parin kolmen (2-3) päivän kuluessa nähtyäni maksusuorituksen tililläni. |
SENDING ABROAD / OVERSEAS |
Sending abroad / overseas under current Finnish postal rates |
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
1,60 €
64 vrk 4 h 19 min
Kysymykset
Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.