Jyrki Vainonen - Askelia (nid.)
Kuvaus
- Kirjoituksia kävelemisestä
"Kävellään meren rantaan, jokisuistoon. Aurinko on valkoinen kehrä, hellittämätön. Katsellaan lintuja, kaikessa rauhassa. Kävellään vesirajassa, mutta uimaan ei mennä, emmehän halua loisia ihomme alle. Istutaan, ollaan."
Kuljeskelua kaupungissa vai mietiskelyä metsäpolulla? Omista ja toisten kulkijoiden askelista syntyy kiehtovia, risteileviä polkuja. Jyrki Vainosen esseissä paikat ja maisemat vaihtuvat. Vainonen päätyy muun muassa Länsi-Afrikkaan, Irlantiin, Tampereen Pyynikinharjulle ja
Kymenlaaksoon.
Askeleet vievät myös syvälle muistoihin, menneeseen aikaan. Lopulta päädytään puutarhan kautta kävelemään hautausmaan vanhojen puiden alle. Matkakumppaneikseen näiden esseiden lukija saa niin historiallisia henkilöitä kuin kaunokirjallisuuden hahmoja. Heit ä kaikkia yhdistää yksi asia: viehtymys kävelemiseen.
Jyrki Vainonen (s. 1963) on Tampereen seudulla asuva kirjailija ja suomentaja. Vuonna 2012 ilmestyi hänen edellinen esseekirjansa Linnunpöntönrakentaja (Atena), joka sai ihastuneen vastaanoton.
Askelia palkittiin Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla 13.5.2015.
___
Kuvan pehmytkantinen kirja. Isompi kuin pokkarikoko.
KUNTO erinomainen käytetty kirja. Ei merkintöjä.
TOIMITUS kirjepostin mukana (suojataan paperilla mahdollisuuksien mukaan). Ei seurantakoodia. Tuotteissa ei ole noutomahdollisuutta.
----VK z21 -----
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.