Kuvaus

Jukka Kuoppamäki: Valkoinen lilja (CD)

Julkaisupäivämäärä: 08.07.2016.

Pitkän linjan laulaja-lauluntekijä Jukka Kuoppamäki ei ole pelännyt tarttua tuotannossaan perinteisten pop- ja iskemäteemojen ulkopuolisiin aiheisiin. Valkoinen lilja -kokoelmalle on koottu 24 esoteerista laulua Kuoppamäen 1970-luvun tuotannosta. Kokoelmalla kuullaan muun muassa kappaleet Valtatie, Väinämöinen, Valon liekki, Kotka lentää, Itse kulkea täytyy, Idän harharetket, Valkoinen lilja ja Miljoona hikistä kilometriä.

“Olen kirjoittanut kaikki tämän kokoelman laulut itselleni. Ne ovat syntyneet sen hetkisistä pohdiskeluista samaan tapaan kuin jollain toisella syntyvät kirjoitukset päiväkirjaan, jota pidetään lukkojen takana. Olen valinnut tälle kokoelmalle oman päiväkirjani sivut. Ne kertovat erään nuoren miehen sisäisestä elämästä 40 vuotta sitten”, Jukka Kuoppamäki kertoo.

Kokoelman mukana seuraa 20-sivuinen kansibooklet, jossa Jukka Kuoppamäki kertoo levyllä kuultavien kappaleiden synnystä.

Sisältö:
1. Valtatie
2. 100.000.000 X 100.000.000
3. Lennä lintu lennä
4. “Hän”
5. Valon liekki
6. Väinämöinen
7. Matkalla
8. Pilvet
9. Kotka lentää
10. Keskeltä läpi
11. Rannan kivet
12. Itse kulkea täytyy
13. Viljaa
14. Neito ja lohikäärme
15. Saapunut on kesäkuu
16. Ohdakkeet ja ruusut
17. Taivaan linnut
18. Idän harharetket
19. Puutarhaan
20. Rakkautta maailmaan
21. Valkoinen lilja
22. Tietä raivaamaan
23. Sofia
24. Miljoona hikistä kilometriä

Satsanga 1973-1978 / Rocket Records 2016

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 33 vrk 19 h 37 min
Myyjä edellyttää ostajalta vähintään 5 palautepistettä.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.